Lounais-Suomen Poliisilaitos on tänään 27.12.2019 suorittanut koneellisen arvonnan. Pääpalkinto (Toyota Aygo -henkilöauto) arvottiin kaikkien 9.9.2019-24.12.2019 myytyjen arpojen kesken. Pääpalkinnon voittanut onnennumero on 1152 (PÄÄPALKINTO –…
Kulunut vuosi on ollut erittäin vaiherikas ja menestyksekäs mustavalkoiselle salibandyperheelle! Nyt on sopiva hetki hengähtää ja rauhoittua joulun viettoon lähimmäisten kera. TPS-toimisto palaa arkeen kokonaisuudessaan…
TPS lähti kauteen hieman uudistuneena. Pelaajarunko säilyi hopeakevään jäljiltä melko samana, mutta hieman tiivistyen. Suurin muutos nähtiin penkin takana, missä Janne Kainulaisen myötä nähdään ensimmäistä…
Pitkältä MM-tauolta yhdeksi peliksi tositoimiin palannut TPS kohtasi tuikitärkeässä kamppailussa kestomenestyjä PSS:n. Tasatahtiin edennyt ottelu meni lopulta aina jatkoajalle saakka, jossa tuore MM-mitalisti Sofia Leino…
TPS ja Jasper Juuti (19) ovat purkaneet keväällä päättyvän sopimuksensa yhteisymmärryksessä ja pelaaja siirtyy loppukaudeksi ulkomaan kentille. Aloite ulkomaille siirtymiseen tuli Juutin tulevalta seuralta. Suomen…
TPS:n hankala alkukausi on taittunut ja tuloskunto alkaa olla kohdillaan. Tänään joukkue haki tyylikkäät vieraspisteet Vantaalta EräViikinkien kustannuksella lukemin 2-5 (0-3, 1-1, 1-1). Joukkueen tehomiehinä…
Suomen naisten maajoukkue pelasi vaiherikkaan MM-turnauksen. Joukkue voitti näytöstyyliin alkulohkon ensimmäisen ottelunsa, mutta toisessa pelissä kotiyleisönsä edessä pelannut Sveitsi löi Suomelle luun kurkkuun ja voitti…
TPS:n todellinen härkäviikko – neljä peliä kuuteen päivään – ja syyskausi saa päätöksensä keskiviikkona EräViikinkien vieraana. Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran syyskuun lopussa Kupittaalla, jolloin ErVi…
TPS:n todella tiivis joulunalusohjelma jatkui maanantaina Kirkkonummen legendaarisessa Pommarissa Rangersin vieraana. Taitava kotijoukkue tarjosi todella kovan vastuksen, mutta TPS teki lopulta tarvittavan ja poistui kaukalosta…
TPS:n valtakunnallista sarjaa pelaavat juniorijoukkueet päättivät viime viikonloppuna syyskautensa. Tässä koontia viikon otteluista. B-tytöt: B-tyttöjen SM-sarja jatkui TPS:n osalta pitkän tauon jälkeen lauantaina vieraskentällä. Avausvoitto…