Vilkas viikko junioreilla – jättipotti jäi 8 sekunnin päähän

Vilkas viikko junioreilla – jättipotti jäi 8 sekunnin päähän

Valtakunnallisten sarjojen juniorijoukkueemme urakoivat menneellä viikolla 6 ottelua, joista tuloksena oli 6 voittoa. Ainoan pistemenetyksen koki B-pojat, sillä Leaf Areenan sunnuntai-iltapäivässä LASB tuli takaa tasoihin vain 8 sekuntia ennen täyttä aikaa. TPS kuitenkin käänsi ottelun edukseen jo jatkoajan toisessa vaihdossa. A-pojat puolestaan haki alkuviikosta pisteet Tampereelta sarjan kärkiottelusta ja jatkoi vahvaa virettään viikonloppuna Lahdessa, tuloksena kaksi puhdasta voittoa ja sarjan selvä piikkipaikka. C1 palasi voittokantaan ja sarjakärkeen kotona ja C2-pojat järjesti sunnuntaina maali-iloittelun Lahdessa Pelicansin kustannuksella.

Juniorit ovat tällä hetkellä tuloksellisesti todella kovassa lennossa ja taistelevat jokaisessa sarjassaan kärkisijoista. Peli ei kuitenkaan ole vielä lähelläkään valmista ja näin ollen keskittymisen onkin oltava päivittäin vahvasti laadukkaassa arkitekemisessä. Hyvä tuloskunto toki antaa valtavasti rauhaa harjoitteluun mutta jalkojen on pysyttävä maassa, jotta peli ja yksilöt kehittyvät optimaalisesti kevään ratkaisupeleihin tultaessa, toteaa TPS:n valmennuspäällikkö Michael Fager.

Pelitahti säilyy edelleen vilkkaana ja Leaf Areenalla onkin edessä melkoinen superviikonloppu. Kotona perjantaista sunnuntaihin pelaavat C2-, B-, ja A-pojat. Vierasotteluita on ohjelmassa C1-pojilla, jotka matkaavat A-poikien tapaan sunnuntaina Mosahallille ErVin vieraiksi.

Viime viikon poikien tulokset:

A-pojat:
MA: Classic vs. TPS 3-6
LA: Lasb vs. TPS 2-6

B-pojat:
LA: Hatsina vs. TPS 9-11
SU: TPS vs. LaSB 10-9 JA

C1-pojat:
SU: TPS vs. LaSB 11-3

C2-pojat:
SU: Pelicans vs. TPS 2-11

Tulevan viikon kotipelit Leaf Areenalla:

Perjantai:
BSM TPS – Karhut klo 18:30

Lauantai:
ASM TPS – SPV klo 18:30

Sunnuntai:
C2SM TPS – ÅIF klo 15:30
BSM TPS – Steelers klo 18:30