Sarjakärki SSRA piti pintansa Oulussa selkein lukemin

Sarjakärki SSRA piti pintansa Oulussa selkein lukemin

TPS:n naiset teki pienimuotoisen keihäsmatkan Ouluun, jossa vastaan asettui sarjakärki ja kovassa viresssä ollut SSRA. Rankat Ankat näyttivät, että turhaan ei ole joukkue piikkipaikalla ja piti pintansa lopulta selvin lukemin 10-5 (3-1, 3-0, 4-4). 

Joukkue matkusti Ouluun jo lauantaina ja piti valmistavat aamuharjoitukset pelipäivänä. Päävalmentaja Antti Hänninen joutui jäämään matkalta pois, sillä negatiivinen koronatestin tulos varmistui vasta päivällä sunnuntaina. Matkan ajan päävastuuta valmennuksesta kantanut valmentaja Hannu Rantanen raportoi pelistä seuraavasti:

Lukemat eivät ehkä täysin vastanneet pelin kuvaa. Esimerkiksi ensimmäisen erän viimeisen sekunnin maalia edelsi hyvä TPS-tilanne ja tolpat kolisivat. SSRA kuitenkin rankaisi muutenkin tehokkaasti paikoistaan, toisin kuin TPS. Positiivista oli, että selkäranka ei katkennut vaan pelasimme loppuun saakka hyvällä peliotteella.