Naisten liiga käyntiin kotiottelulla – tepsittäret askiin huomenna

Naisten liiga käyntiin kotiottelulla – tepsittäret askiin huomenna

Paljon on vettä valunut Aurajoessa viime kevään jälkeen. Tepsittärien pudotuspelikevät oli lyhyt ja päättyi puolivälieriin Pron jatkaessa eteenpäin otteluvoitoin 3-0. Pettymys oli silloin suuri: ”Kausi päättyi ihan liian nopeasti ja todella paljon jäi nälkää. Tuon kokemuksen myötä ollaan kuitenkin varmasti vahvempia ja valmiimpia tähän kauteen ja ensi kevääseen”, kommentoi Jenna Saario.

Valmistautuminen kauteen on tehty kesän aikana huolella: ”Kesä on mennyt tosi hyvin, niin henkilökohtaisesti kuin joukkuetasollakin. Kyllä se näkyy, että porukalla on ollut lenkkarit kovassa käytössä. Treenipeleissä huomattiin, että jaksamista löytyy.”

Joukkue on edelleen nuori, mutta potentiaalia sillä on vielä viime kauttakin enemmän: ”Tällä kaudella on kyllä saumat menestyä. Kaikki lähtee pienistä jutuista. Pelataan omalla tasolla, katsotaan sitten mihin se riittää.”

Saario toimii joukkueen kapteenina alkavalla kaudella. Sisaruksista vanhempi kantoi nauhaa jo osan viime kaudesta ja nyt vastuu siirtyi alusta asti Saarion hoidettavaksi. ”Se on iso kunnia. Se on tuonut mukanaan vastuunkantoa ja muutenkin lisäboostia kaikkeen tekemiseen. Teen kaikkeni, että saan joukkuekavereiden luottamuksen. Aion hoitaa ruutuni hyvin. Olen yrittänyt imeä Nina Rantaselta (entinen maajoukkueen kapteeni) paljon oppia toimintatapoihin liittyen”, Saario kertoi aiemmin pääkallon haastattelussa.

Kauden avausvastustaja ÅIF pelaa toista kauttaan Naisten Salibandyliigassa. Joukkueet kohtasivat elokuun harjoitusturnauksessa Sipoossa, josta TPS otti voiton lukemin 6-2. Viime kaudella ÅIF sijoittui sarjassa yhdeksänneksi ja varmisti paikkansa liigassa pudotuskarsintojen kautta. Joukkueen oma pelaajarinki on kapea, mutta Northern Starsin kanssa solmittu farmisopimus tuo kaivattua leveyttä kokoonpanoon. ÅIF:n pelaajistosta katseet kannattaa kiinnittää varsinkin Bianca Bomaniin, joka oli viime kaudella sipoolaisten toiseksi tehokkain pelaaja.

TPS lähtee otteluun kapealla materiaalilla, sillä sivussa ovat sekä Emmi PahikkalaJoanna Kaasalainen ja Jannike Grönroos, että pitkästä polvivammastaan toipuva Noora Rantanen. Ensimmäistä kertaa edustuksen pelipaidan päälleen pukevat A-junioreista täksi kaudeksi kokoonpanoon nostetut Emilia TrobergVerna MatilainenHanna Vainio sekä Anni Lehto. Myös HuKu:sta Tepsiin siirtynyt maalivahti Anniina Orrenmaa lukeutuu liigadebytantteihin.

Naisten liigan avauskierroksen ensimmäiset ottelut pelattiin jo viikko sitten, ja voitot omista otteluistaan nappasivat Koovee, SB Pro sekä sarjanousija Pelicans. Lauantaina loputkin joukkueet avaavat kautensa. ”Pitkä odotus päättyy huomenna. Tässä on joutunut viikon seuraamaan vierestä, kun osa aloitti kauden jo viime viikolla. Kyllä tuntuu siistiltä päästä itsekin tositoimiin. Joukkueessa on näytönhaluinen fiilis – lauantaista tulee hieno päivä!”

Ottelu alkaa Leaf Areenalla klo 15, tervetuloa!

Tulospalveluun pääset tästä