Naisten opiskelijamaajoukkue kukisti tänään MM-finaalissa Tsekin komein 6-2 lukemin ja niinpä se pääsee juhlimaan toista perättäistä opiskelijoiden MM-kultaa Puolan Lodzissa. Palloseuraa Suomen joukkueessa edustivat Jenna Saario, Milla Nordlund sekä Sofia Leino. Suomi voitti turnauksessaan kaikki ottelunsa ja niinpä lauantai-illan kultajuhlia voidaan pitää vähintäänkin ansaittuna. TPS onnittelee tyttöjä mahtavasta saavutuksesta!
Miesten kisat sujuivat tällä kertaa hieman mollivoittoisesti ja tuloksena oli raskaan viikon päätteeksi kolmas sija, kun Slovakia kaatui tänään pronssiottelussa selkein 11-1 lukemin. Suomi kaatui eilisessä välierässään Sveitsiä vastaan tehottomuuteen ja niinpä turnauksesta ei taatusti saatu sitä lopputulosta mitä joukkue lähti Puolasta hakemaan. TPS-miehistöstä Suomea turnauksessa edustivat Miko Kailiala, Olli Laine sekä Olli Kinnunen.
Molempien edustusjoukkueiden pelaajisto siirtyy nyt omatoimijakson pariin ja joukkueharjoitukset jatkuvat jälleen heinäkuun puolenvälin jälkeen. Seuraava maajoukkuetapahtuma on Miesten maajoukkueen kesän kolmas leiri, joka järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla Eerikkilässä.