
Kuva: Anssi Koskinen
Miehet aloittivat F-liigan kauden 2024-25 voitolla, kun FBC Turku kaatui Turun päivän derbyssä 9-3.
Ottelun avausmaalia saatiin odotella reilut kuusi minuuttia, mutta lopulta Pyry Kauppinen heitti palloa FBC:n maalin edustalle ja pallo kimpoili puolituksesta omaan maaliin. Osuma jäi hyvistä paikoista huolimatta ja seuraavaa osumaa saatiin odotella aina ottelun puoliväliin saakka. Vierailijat onnistuivat tasoittamaan ottelun, mutta vain muutamaa sekuntia myöhemmin Lauri Eloluoto iski illan ensimmäisellään mustavalkoiset jälleen johtoon. Eetu Lehtonen tuplasi johdon ja viimeisellä minuutilla Eloluoto iski taukolukemat 4-1.
Pyry Kauppinen onnistui iskemään päätöserän alussa kaksi maalia ja Elias Haatajan osumalla lukemat olivat jo 7-1. Keltapaidat iskivät kaksi seuraavaa, mutta Kauppinen päätti kirin nopeasti viimeistelemällä hattutemppunsa. Lopullinen sinetti nähtiin reilut kolme minuuttia ennen ottelun loppua kun Alex Eklund iski pallon tyhjään maaliin. Palloseuran maalilla Olli Kuisma torjui ottelun aikana 12 kertaa.
Naisten kotiottelut jatkuvat samana päivänä 15.00, kun Kupittaalle saapuu ÅIF. Liput saat tästä.