
Otahallissa nähtiin heti alusta asti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun kumpikaan joukkue ei antanut toiselle ylimääräistä tilaa. Ottelun avausmaali nähtiin kahdeksannella minuutilla kun kotijoukkue Indians iski pallon maaliverkkoihin tarkalla laukauksella.
Maalin jälkeen Indians sai painettua peliä mustavalkoisten päätyyn ja vartin kohdalla Palloseura joutui rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti. Maalille vaihdettu Olli Kuisma piti kuitenkin päänsä kylmänä ja nollasi Jasper Auvisen yrityksen ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
Rangaistuslaukauksen jälkeen pelin tahti rauhoittui jonkin verran ja Palloseura pääsi lyömään enemmän painetta Indiansin päätyyn. Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty, vaan ensimmäiselle tauolle mentiin tilanteen ollessa 1-0
Toisen erän ensimmäinen puolikas noudatti ensimmäisestä erästä tuttua kaavaa. Indians painoi peliä hyökkäysalueelle ja Palloseura puolusti tarkasti ja haki paikkaa vastahyökkäyksiin.
Mustavalkoisille tarjottiin erinomaista paikkaa tasoittaa peli, kun Indians rikkoi rangaistuksen arvoisesti. Jo siirretyn rangaistuksen aikana saatiin pitkä pyöritys hyökkäyspäähän, mutta se ei tuottanut tulosta. Tulosta saatiin odotella lopulta reilu minuutti ennen kuin Lauri Eloluodon tarkka laukaus painui takakulmaan.
Seuraavaa ylivoimaa tarjottiin melko pian, kun Indiansin pelaajan maila osui Waltteri Vesterisen kasvoihin. Tälläkin kertaa ylivoima pyöri kauniisti ennen kuin Vesterinen itse pääsi iskemään pallon kotijoukkueen maaliin ja TPS siirtyi 1-2 -johtoon. Näissä lukemissa myös siirryttiin päätöserään.
Kolmannen erän alussa pelin tahti rauhoittui aavistuksen, mutta menoa ja meininkiä piisasi silti yllinkyllin. Molemmilla oli omat paikkansa iskeä palloa maaliverkkoon, mutta maalivahdit olivat molemmissa päissä tarkkana.
Ottelun lähestyessä viimeistä kymppiään tarjottiin kotijoukkueelle mahdollisuutta iskeä peli tasoihin ylivoimalla. Mustavalkoiset puolustivat tiiviisti ja Tuomas Ojala pääsi jopa maalipaikkaan, mutta lopulta Indians onnistui tasoittamaan pelin 2-2 -lukemiin.
Kotijoukkue sai maalista lisää virtaa ja painoi kovaa painetta erinomaisen ottelun pelanneen Oskari Fäldenin eteen, mutta siitä selvittiin ilman takaiskua. Reilut kolme minuuttia ennen loppua Indians onnistui kuitenkin siirtymään 3-2 -johtoon, kun Jere Niemelän kaukolaukaus upposi maaliverkkoon.
Palloseura lähti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia ja Indiansin maalin eteen saatiin melkoinen mylläkkä, mutta siitä huolimatta palloa ei maaliverkkoon enää saatu, vaan kotimatkalle lähdettiin ilman pisteitä.
