Alkuvuoden aikana P21/T21 sarjoja ei olla päästy rajoitustoimien johdosta pelaamaan, mutta muissa valtakunnallisten ikäluokkien sarjoissa pelit on saatu vietyä läpi suunnitellusti. TPS:n osalta sarjapisteitä ei tammikuun alussa pelatuissa peleissä kertynyt tilastoihin aivan toivotulla tavalla.
Pudotuspelipaikoista jo kilpajuoksua käyvät P18 ja P16 kellottivat otteluissaan voittoja, mutta tappiosarakkeeseen kertyneitä merkintöjä tuli ehdottomasti liikaa.
Valmennuspäällikkö Michael Fager valaa kuitenkin uskoa tulevaisuuteen:
”Uskotaan edelleen laadukkaaseen, päivittäiseen työntekoon ja säilytetään positiivinen tekemisen ilme, jossain vaiheessa kelkka kääntyy näillä yksinkertaisilla periaatteilla. Joukkueiden tehtyjen maalien määrät ovat jo ihan riittävällä tasolla mutta omasta maalista palloa kaivetaan aivan liian usein. Entisenä TPS-puolustajana tämänhetkinen tilanne luonnollisesti aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia, mutta uskon vakaasti, että löydämme yhdessä joukkueiden valmentajien kanssa keinot ratkaista näitä haasteita.”
Viime viikkojen tulokset:
Torstai 6.1.
P18SM SBS Wirmo/Masku vs. TPS 10-4
P15 TPS vs. FBC Turku 4-8, TPS vs. Salba 4-8
Lauantai 8.1.
P16SM TPS vs. OLS 6-10
Sunnuntai 9.1.
P16SM TPS vs. ErVi 8-3
Tiistai 11.1
P18SM TPS vs. Karhut 6-4
Lauantai 15.1.
P16SM OLS vs. TPS 7-4
Sunnuntai 16.1.
P18SM TPS vs. Happee 7-10
P16SM Happee vs. TPS 9-8 JA