Hyvä ottelu ei riittänyt – Naisten matka Champions Cupissa päätökseen

Hyvä ottelu ei riittänyt – Naisten matka Champions Cupissa päätökseen

Naisten edustusjoukkueen ottelut Champions Cupissa tulivat päätökseen, kun Pixbo IBK haki Kupittaalta 4-9 -voiton.

Kuva: Anssi Koskinen

Mustavalkoiset aloittivat ottelun vahvasti ja Emilia Pietilä iski ottelun avausmaalin. Vierailijat kuitenkin iskivät neljä seuraavaa ja tauolle mentiin lukemien ollessa 1-4.

Toisessa erässä Anna Marttala iski ensimmäisen kavennusosuman ja kapteeni Jenna Saarion kahdella maalilla peli oli toisen erän jälkeen tasan 4-4.

Päätöserän ensimmäisestä maalista vastasi Pixbo ja samalla peli kääntyi vierailijoille. Ruotsalaisten ollessa 4-7 -johdossa lähti TPS hakemaan kavennusta ilman maalivahtia, mutta tässä ei onnistuttu, vaan Pixbo osui vielä kahdesti ja loppulukemat olivat 4-9.

TPS kiittää kotiyleisöä ja muistuttaa, että miesten osalta Champions Cupin ottelut jatkuvat huomenna sunnuntaina, kun IBF Falun saapuu Kupittaalle.

Ottelu alkaa kello 15.00 ja voit ostaa liput tästä.