TPS kaatoi Loiston – ”Hankala peli, mutta ansaittu voitto”

TPS kaatoi Loiston – ”Hankala peli, mutta ansaittu voitto”

Lopputuloksen tarjoavat: Helle OY ja Palkintokeskus

 

TPS kaatoi FBC Loiston myös kauden toisessa Turun paikalliskamppailussa, tällä kertaa lukemilla 3-6.

TPS nappasi voiton myös kauden toisesta paikalliskamppailusta, mutta helpolla voitto ei tullut. TPS nappasi pallonhallinnan heti ottelun alusta asti, mutta tiiviisti puolustanut ja nopeasti vastahyökännyt Loisto onnistui iskemään avauserän ainoaksi jääneen osuman.

Toisessa erässä TPS nousi tasoihin Ella Alanko-Salmisen maalilla ja Olivia Pietilä vei mustavalkoiset 1-2 -johtoon, mutta päätöserään lähdettiin taas tasatilanteesta. Melisa Aydemir vei päätöserässä mustavalkoiset taas johtoon, mutta nopealla takaiskulla peli oli jälleen tasan. Jenna Saarion tulinen laukaus painui kuitenkin maaliverkkoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja Cira Virta vei mustavalkoiset kahden maalin karkumatkalle päätöserän puolivälissä.

Loisto lähti hakemaan kavennusta ilman maalivahtia, mutta Milla Nordlund iski ottelun viimeiseksi osumaksi jääneen 3-6 -maalin tyhjiin ottelun viimeisellä minuutilla. Näin TPS jatkaa edelleen ilman pistemenetyksiä F-liigan kärjessä.

 

”Peli oli tänään hankala, mutta saatiin lopulta ansaittu voitto. Voisi sanoa, että päällä on varmaan jonkinlainen runkosarjan kaamos. Ollaan menty tämä kausi voitosta voittoon, eikä ole aina helppoa saada tunnetta peliin.”

-Hannu Rantanen

”Vaikea peli tänään. Loppua kohden saatiin omasta pelistä taas kiinni ja tehtiin tarvittavat maalit. Nyt täytyy vain treenata kovempaa ja kääntää katseita kohti tulevaa.”

-Noora Vuorela