TPS kaatoi torstain kärkikamppailussa Classicin 5-6 -lukemilla (2-2, 3-4, 5-6) ja jatkaa puhtaalla pelillä sarjakärkenä.
Heti alusta asti nähtiin, että kyseessä on todellakin kovatasoinen kärkikamppailu, josta ei tunnetta tai tahtoa puuttunut. Kotijoukkue aloitti maalinteon parin minuutin pelaamisen jälkeen, mutta TPS nousi nopeasti tasoihin Emilia Pietilän maalilla. Classic meni erän puolivälissä uudelleen johtoon, mutta Laura Rantanen tasoitti ottelun ylivoimalla.
Toisessa erässä TPS nousi kuskin paikalle. Ensin Laura Rantanen osui toistamiseen ylivoimalla ja muutamaa minuuttia myöhemmin Olivia Pietilä syötti maalin edessä olleelle siskolleen, eikä Emilia paikastaan erehtynyt vaan ohjasi pallon maaliverkkoihin. Classic näytti kuitenkin vaarallisuutensa ja nousi nopeasti maalin päähän. Kotijoukkue oli erän lopussa vielä lähellä tasoitusta, mutta Noora Vuorela oli maalillaan tarkkana ja nappasi tärkeitä torjuntoja.
Kolmanteen erään lähdettiin Palloseuran johdossa, mutta sitä ei nautittu pitkään Classicin tasoittaessa pelin kolmen minuutin jälkeen. Päätöserän lähestyessä puoliväliään Olivia Pietilä sai upean poikkisyötön Jenina Hämäläiseltä ja upotti pallon tarkasti maaliin. Nelisen minuuttia myöhemmin Meri-Helmi Höynälä unohdettiin yksin maalin eteen, eikä hän paikastaan erehtynyt, vaan upotti pallon verkkoihin tulisella laukauksella. Classic onnistui vielä nousemaan maalin päähän, mutta Alisa Pölläsen ottaessa kahden minuutin rangaistuksen pääsi TPS kuluttamaan isoja sekunteja pois pelikellosta. Mustavalkoiset puolustivat yhtenäisesti loppuun asti ja Turkuun lähti jälleen täysi pistepotti.
”Nyt oli odotetusti todella kova vieraspeli runsaslukuisen kotiyleisön edessä. Molemmat tulivat otteluun kovalla latauksella ja pelasivat hienoa salibandya. Tälläistä salibandy parhaimmillaan on! Vääntö oli kovaa, mutta saatiin taas koneet käyntiin, kestettiin taistelu loppuun asti ja napattiin voitto. Meillä on paljon pelaajia, jotka ovat tottuneet kahden ketjun kiertoon, joten tulevaisuudessa täytyy ehkä tehdä vähän kokeiluja, jotta saadaan uusia ärsykkeitä.”
–Aki Vilander
”Peli oli tänään odotetun kova, mutta pystyttiin taas parantamaan loppua kohden ja näytettiin, että olimme tänään parempia. Pääsin itsekin iskemään peri maalia, mutta niistä kiitos menee ketjukavereille, sillä itse sain vain putata pallon sisään. Nyt nollataan tämä peli ja sunnuntaina isketään taas täydellä teholla Suomen Cupissa!”
-Emilia Pietilä