Naisille kahdeksan jatkosopimusta kaudelle 2019-20

Naisille kahdeksan jatkosopimusta kaudelle 2019-20

Naisten liigajoukkueen kauden 2019-2020 rakennus on hyvässä vauhdissa. Suurin osa kuluvan kauden pelaajista on jo tehnyt jatkosopimuksen tulevalle kaudelle. Toiminnan suunnittelussa on päästy liikkeelle ajoissa ja pelaajarunko on mukavasti kasassa. TPS organisaatiossa ja naisten joukkueen toiminnassa on tapahtunut hyviä positiivisia muutoksia, jotka ovat herättäneet sekä kokeneempien että uusien pelaajien mielenkiinnon joukkuetta kohtaan.

 ”Olemme päässeet tilanteeseen, missä niin nuoret kuin kokeneemmatkin pelaajat ovat sitoutuneet joukkueeseen tulevaksi kaudeksi ja joukkueen rakennus on edennyt erittäin positiivisella tavalla. Tämä tuo vakautta tulevaan. On hienoa, että pelaajat haluavat jatkaa TPS:n logo rinnassa ja että joukkue on niin kiinnostava, että pelipaikoista halutaan tulla kilpailemaan myös joukkueen ulkopuolelta” Lari Molkka, ensi kauden päävalmentaja kiteyttää.

Kun joukkueen taustat ja toimihenkilöpuolikin ovat jo hyvissä ajoin kasassa tulevaa kautta ajatellen,  voi joukkue juuri nyt keskittää kaiken energiansa käynnissä oleviin pudotuspeleihin. Ottelusarja SSRA:ta vastaan on tällä hetkellä tilanteessa 1-1 ja sarjan kolmas ottelu on vuorossa keskiviikkona Oulussa.

Jatkosopimuksen kaudelle 2019-20 ovat tällä hetkellä solmineet:

Joanna Kaasalainen

Iina Siirilä

Noora Vuorela

Laura Rantanen

Sofia Leino

Emilia Troberg

Tiina Hoikkala

Jasmin Saario

 

Joukkue tulee täydentymään lähiaikoina ja tiedotamme uusista sopimuksista lisää myöhemmin.

 Yhteydenotot kautta 2019-20 koskien:

Lari Molkkka päävalmentaja

+358 400633138

lari.molkka@teva-team.fi

 tai

Esa Pukero, joukkueenjohtaja

 +358 505985234

esa.pukero@turkuamk.fi