Eilen keskiviikkona avattu välieräsarja TPS:n ja SPV:n välillä jatkuu huomenna perjantaina Kupittaan Palloiluhallilla klo 18:30 alkavalla kamppailulla. Palloseura nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan eilen, kun se voitti sarjan avausottelun Juho Sorrin iskemän jatkoaikaosuman turvin. Nyt haussa on siis toinen täplä ja sitä mustavalkoiset pääsevät yrittämään ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan kotiyleisönsä edessä. TPS toivookin että joukkue saa yleisöltä kaiken mahdollisen tuen, jotta hyvin alkanut ottelusarja saa jatkoa myös perjantaina.
Keskiviikon kamppailu näytti jo selkeää pelillistä suuntaa tällä välieräsarjalle. SPV pyrki tapansa mukaan pitämään kamppailussa kovaa vauhtia, kun TPS pyrki pelaamaan selkeästi hieman kontrolloidumpia hyökkäyksiä kohti Eero Kososen vartioimaa maalia. Turkulaisten ilonaiheita ensimmäisessä ottelussa oli heti onnistunut ylivoima sekä hieman puolivälieräsarjassa tehojaan piilotellut kolmosviisikko, joka värkkäsi kaksi osumaa SPV:n verkkoon. Tämä onkin ottelusarjan kannalta erittäin tärkeää, sillä vastustaja SPV on tunnettu laajasta tulivoimastaan ja myös eilen sen jokainen viisikko onnistui maalinteossa ainakin kertaalleen. Perjantain kannalta positiivisiin asioihin kuuluu myös kapteeni Olli Laineen pelikiellon päättyminen joka vahvistaa Tepsin puolustuspäätä entisestään.
TPS päävalmentaja Jukka Ruotsalaisella on selkeä ajatus perjantain ottelusta ja siitä mihin TPS:n täytyy erityisesti keskittyä. ”SPV on haastava vastustaja kaikin puolin ja meidän täytyy entisestään parantaa oman pelaamisen läpivientiä. Ajatus täytyy pysyä koko ajan olennaisessa ja pelirohkeus on oltava jälleen huipussaan, jotta me pystytään toteuttamaan kentällä juuri sellaista pelaamista jota ollaan etukäteen suunniteltu. Avausmatsissa tähän pystytiin noin reilun vartin verran ja nyt tässä täytyy onnistua vielä selvästi paremmin kun päästään pelaamaan meidän loistavan kotiyleisön eteen”, Ruotsalainen kertoo.
Historiallinen välieräottelu TPS-SPV alkaa Kupittaalla siis klo 18:30, tervetuloa kannustamaan TPS kotivoittoon!
Perjantain otteluinfo: TPS – SPV (VE 2) pe 29.3. klo 18:30 / Kupittaan Palloiluhalli
Ottelu käynnistyy siis klo 18:30 ja lipunmyynti Kupittaalla alkaa tuntia ennen kamppailun alkua. Sitä ennen voit ostaa lippusi ennakkoon ennakkolippu.comista.
Lippujen hinnat puolivälierissä:
Aikuiset 12,00 (S-etukortilla 10,00)
Erikoisryhmät 7,00
Lapset 6-14v 5,00
– Kausikorttilaiset, ennakkolippulaiset sekä jäsenet Lemminkäisen kadun puoleisen päädyn vasemman puoleisista ovista, lipunmyynti tapahtuu oikeanpuoleisten ovien takaa.
– Anniskelualue sijaitsee Lemminkäisenkadun puoleisessa päätykatsomossa.
Muistathan, että Triviumin hiekkakenttäalueen pysäköinti ei ole käytössä otteluiden aikana. Päivitetty pysäköintikartta alla: