Historiansa ensimmäisen aikuisten SM-mitalin viime kauden päätteeksi saavuttanut TPS on valmistautunut uuteen liigakauteen jo tovin uuden valmennusjohtonsa silmien alla. Maltillisesti uudistunut joukkue on tuoreen päävalmentaja Janne Kainulaisen johdolla analysoinut kehityskohteet ja hyökännyt niiden kimppuun.
“Meillä on kasassa urheilullinen, yhtenäinen ja erittäin sitoutunut ydinrunko. Joukkue on arvomaailmaltaan erittäin hyvä. Menestyvät joukkueet tarvitsevat tähtipelaajan statuksen omaavia pelaajia, työmyyriä ja nuoria huipputalentteja. Meillä on oikeassa suhteessa näitä kaikkia ja kaikki ovat joukkueelle yhtä tärkeitä palasia. Miesten maajoukkueessa meillä on kaikista seuroista toiseksi eniten edustusta, U23 maajoukkueessa eniten ja U19 maajoukkueessa oli toiseksi eniten TPS-pelaajia.”, avaa Kainulainen.
Pieneen menestyksen makuun menneellä kaudella päässyt joukkue ei ole tyytynyt lepäämään laakereillaan.
“Harjoituskauden alku on osoittanut, että pelaajat ovat enemmän kuin valmiita tekemään töitä menestyksen eteen. Seurassa on tehty jo pitkään arvokasta työtä ja perustat ovat kunnossa. Olemme analysoineet tarkasti, mitä osa-alueita meidän tulee parantaa, jotta tulevaisuudessa Turussa juhlitaan mestaruutta. Harjoittelussa olemme alkaneet panostamaan näihin osa-alueisiin jo tässä vaiheessa kautta ja meno harjoituksissa on miellyttänyt valmennusta.”

Harjoituskauden alku on osoittanut, että pelaajat ovat enemmän kuin valmiita tekemään töitä menestyksen eteen.
TPS on jo useana vuotena peräkkäin tullut tunnetuksi joukkueena, joka kykenee tekemään vastustajan hyökkäyspelaamisesta vaikeaa. Joukkue on pitänyt omiin menneiden maalien määrät pieninä, mutta hallitseva Suomen mestari Classic on kyennyt samaan ja olemaan lisäksi vaarallinen myös hyökkäyssuuntaan. Hyökkäyspelin kehittäminen lukee Kainulaisen fläppitaululla suurin kirjaimin.
”Tilastojen perusteella meidän tulee kehittää pallollista pelaamista, jotta pystymme menestymään jatkossa. Tämä mahdollistaa meille myös hieman parempaa puolustamista tilanteenvaihdoissa, jotka ovat tuottaneet liikaa maaleja omaan päähän. Ylivoimaa tulee niinikään tietysti parantaa, mutta se on enemmän syksyn juttuja. Olemme myös analysoineet sen, miltä sektoreilta maalit tässä lajissa pudotuspeleissä tehdään ja millaisilla laukauksilla, joten nämä asiat ovat huomioita suunnittelussa ja harjoittelussa.”, linjaa Kainulainen.
TPS:n miesten edustusjoukkueen sopimustilanne 6.6.2019 (suluissa viime kauden joukkue jos muu kuin TPS):
Alin, Juuso
Fälden, Oskari
Hautaniemi, Mikko
Hirvisuo, Ville (Visby IBK)
Hoikkanen, Janne
Jalo, Eero
Juuti, Jasper
Kailiala, Miko
Kanervisto, Tatu
Kinnunen, Olli
Koskinen, Joonas
Kuisma, Olli
Laaksonen, Nikolas
Laine, Ville
Nurminen, Janne
Ojala, Tuomas
Ollikainen, Aaro (FBT Karhut)
Saarinen, Sami
Salminen, Tino (Classic)
Salminen, Toni
Stenfors, Lauri
Varjokumpu, Juuso