TPS matkasi kauden päätösotteluunsa Oilersin vieraaksi tavoitteenaan päättää kausi ensimmäistä kertaa voittoon sitten kevään 2015 liigakarsintojen. Ottelu käynnistyi varsin tasaisissa merkeissä, mutta toisessa erässä Oilers karkasi jo 4-1 johtoon. TPS kiri eron kiinni, mutta tärkeän viidennen maalin iski jälleen Oilers, eikä TPS päässyt enää hyvästä yrityksestä huolimatta mukaan pelin voittotaisteluun. Pronssiottelu espoolaisten nimiin lukemin 7-4 (1-1, 3-0, 3-3).
TPS:n päävalmentaja Santeri Raatarila oli ottelun jälkeen silminnähden pettynyt.
“Onhan tämä pettymys – ei siitä pääse mihinkään. Tulos ei kuitenkaan tästä enää muuksi muutu ja näin on saatu tämäkin kausi pakettiin. Joukkue kiittää kaikkia kannattajia, yhteistyökumppaneita ja muita matkassa mukana eläneitä päättyneestä kaudesta.”
TPS:n miesten edustusjoukkue vetäytyy nyt haukkaamaan happea, mutta työt jatkuvat – tavoitteena pelien päättäminen eri tunnelmissa kaudella 22-23.