TPS metsästää sunnuntaina seitsemättä peräkkäistä voittoa Welhojen vieraana. Tällä hetkellä Salibandyliigan sarjataulukossa sijoilla 2.-7. majailevat joukkueet mahtuvat viiden pisteen sisään, joten äärimmäisen kireässä kotietutaistelussa jokaisella pisteellä – ja maalilla – on suuri merkitys.
TPS-valmennus sai mieluisia uutisia ottelun alla, kun yläraajavamman takia marraskuun lopusta sivussa ollut Nikolas Laaksonen palaa pelikentille. Laaksonen itse on valmis hyppäämään kaukaloon intoa puhkuen.
“Todella innoissani, että pääsee takaisin askiin! Toivon että pystyn jatkamaan siihen mihin syyskaudella ennen loukkaantumista jäi ja pystyn auttamaan jengiä voittamaan pelejä. Pelaamattomuus on kyllä hieman näkynyt treeneissä, tatsissa on vielä hakemista. Treeneissä on todella kova tempo, joka omalta osaltaan pakottaa pelikuntoon pääsemiseen nopeammin. Olen kuitenkin nauttinut todella paljon taas sählyn pelaamisesta ja harjoittelusta.”
Laaksonen oli tähän saakka selvinnyt urallaan hyvin pienillä haavereilla. Solisluun murtuminen oli näin ollen Laaksoselle uusi haaste.
“Loukkaantuminen on tietenkin aina pieni shokki. Itse selvinnyt lähes koko uran ilman suurempia vammoja joten solisluun murtuminen oli iso paikka. Olin vielä pelannut hyvää alkukautta ja olin saamassa isompaa roolia, niin tuntui että loukkaantuminen tuli huonoimpaan mahdolliseen paikkaan. Arki tuntui kuukauden päivät todella oudolta kun en saanut liikkua juuri ollenkaan. Onneksi koulu, valmennus ja muut kentän ulkopuoliset asiat veivät ajatuksia pois pelaamattomuudesta. Tiesin myös, ettei kausi olisi kokonaan ohi vaan pääsisin tammi-helmikuussa takaisin pelikentille. Se antoi virtaa kun noin kuukauden päästä leikkauksesta sain alkaa kuntouttamaan olkapäätä ja muutenkin treenaamaan. Olin myös nähnyt miten ammattimaisesti esimerkiksi Hullu (Janne Hoikkanen) ja Kossu (Joonas Koskinen) ovat hoitaneet omien vammojensa kuntoutusta, niin halusin hoitaa omani myös mahdollisimman hyvin. Iso kiitos myös Tiinalle (Laitala). Melko nopealla aikataululla parsittiin ukko pelikuntoiseksi!”

TPS iski kauden ensimmäisessä Welhot-kamppailussa tylyt 10-2 lukemat taululle, mutta Laaksonen muistaa Welhojen olleen aina TPS:lle hankala vastustaja kotikentällään.
“Welhot on ollut meille haastava vastus vieraissa. Ollaan pari kertaa oltu yössä pari erää ja päästetty kaveri eteen. Pystytty kuitenkin kiristämään ruuvia kolmannessa ja onnistuttu kairaamaan pisteet. Sunnuntaina kuitenkin lähetään heti alusta rytkimään täysiä ja otetaan pistepotti mukaan Turkuun. Runkosarja loppusuoralla, ja ennen kautta asetettu tavoite kotiedusta on edelleen hyvin mahdollinen. Peli on mennyt hyvin eteenpäin ja uskon että napataan tarvittavat pisteet, että päästään tavoitteeseen. Todellinen tavoite kuitenkin on viime kauden mitalin kirkastaminen, joten loppupeleissä runkosarja sijoituksella ei niin paljon merkitystä kunhan pleijareihin pääsee.”
Laaksosen henkilökohtaiset suunnitelmat sunnuntain varalle on selvät.
“Sunnuntain Welhot -peli on meikäläisen 60 runkosarjakamppailu, parilla tehopisteellä pääsisi taas uuteen yhden kauden piste-ennätykseen. Joten meitsiltä 1+1 ja 3 pistettä Turkuun!”
Welhot-TPS su 26.1. klo 18.00, Kuopiohalli