TPS lähtee sunnuntain viidenteen välieräkamppailuun tiukassa paikassa, sillä Oilers nappasi toistamiseen voiton Kupittaalta ja siirtyi näin 3-1 johtoon välieräsarjassa. Alun vuorotahtiin iskettyjen maalien jälkeen Oilers kiskaisi itsensä kolmen maalin karkumatkalle. Tiukasti taistellut TPS tuli uudelleen maalin päähän, mutta tämän lähemmäksi ei kotijoukkue tänään päässyt, vaan Oilers kaunisteli lopussa vielä taululle 5-9 (2-2, 1-3, 2-4) voittolukemat.
TPS:n päävalmentaja Janne Kainulainen harmitteli heikkoa kakkoserää.
– Tänään toinen erä oli meiltä katastrofi ja kaveri käytti siinä momentumin hyödykseen. Parhaimmillaan pystyttiin hallitsemaan peliä, mutta välierissä ei voi tulla toisen erän kaltaisia suorituksia. Sunnuntaina Espooseen ja tiistaina pelataan Turussa.
[envira-gallery id=”10932″]