TPS:n liigakausi jatkuu maanantaina Raholassa, kun joukkue matkustaa kauden kolmanteen otteluunsa Nokian KrPn vieraaksi. Kyseessä on joukkueille kauden toinen kohtaaminen. Ryhmät kohtasivat toisensa harjoituskaudella syyskuun alussa Raholassa, jolloin TPS oli parempi maalein 9-6. Kummankin ensimmäiset liigaottelut ovat sujuneet kovin ailahdellen. Nokia kärsi kahdessa ensimmäisessä ottelussaan tappiot SB Welhoille ja Steelersille, kun taas Palloseura avasi kautensa vierasvoitolla LASBista ja kärsi keskiviikkona jatkoaikatappion Kooveelle 7-6 lukemin.
Vaikka Nokia onkin aloittanut kautensa hieman alakanttiin, on ryhmä yksi liigakauden suurimmista suosikeista. Jo ennestään vahva pelaajamateriaali vahvistui kesällä entisestään, kun se sai riveihinsä muun muassa supertalentit Joona Rantalan ja Joonatan Kovasen sekä kokeneen puolustajan Aki Hietasen. Rantala onkin aloittanut kautensa pisteiden valossa vahvasti ja kokenut Henri Johansson palasi viime ottelussa normaaliin tahtiinsa iskien hattutempun Steelersin verkkoon.
TPS lähtee maanantain otteluun vahvasti sisuuntuneena keskiviikon kotitappiosta. Joukkue harjoittelee vielä sunnuntaiaamuna kertaalleen ja usko peliesityksen kohentumisesta on vahva. ”Keskiviikko on käsitelty ja löydettiin yhteisesti meidän pelaamisesta selkeitä kehityskohteita joita parantamalla myös saadaan aikaan parempia tuloksia. Nokiaa vastaan ennen kaikkea ottelun läpivienti ja keskittyminen täytyy olla tapissaan, minkäänlaisiin härdellivaiheisiin ei ole varaa mikäli halutaan tuoda pisteitä mukanamme Turkuun”, päävalmentaja Jukka Ruotsalainen avasi ennen sunnuntain aamuharjoitusta.
Maanantain kamppailu alkaa Raholassa klo 18:30, ja sitä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Ruudusta. Ottelun kokoonpanot päivitetään uutiseen maanantai- iltapäivän aikana.
Salibandyliiga suorana Ruutu.fistä!