
Miehet joutuivat poistumaan Espoosta tyhjin käsin, kun Oilers nappasi 8-2 kotivoiton.
Ottelun avauserä oli mustavalkoisilta vahva, mutta kotijoukkueelle tarjoutui paikka siirtyä johtoon rangaistuslaukauksesta. Olli Kuisma oli kuitenkin tarkkana ja nappasi tälläkin kertaa pidemmän korren.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Lauri Eloluoto pääsi tuulettamaan ottelun ensimmäistä maalia ja 0-1 tilanteessa lähdettiin myös toiseen erään.
Palloseura pääsi aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta kotijoukkue onnistui tasoittamaan ottelun alivoimalla. Johtomaali tuli muutamaa minuuttia myöhemmin ja taukolukemat 3-1 viimeisteltiin erän loppuhetkillä.
Päätöserän alku oli mustavalkoisten kannalta synkkä, kun Oilers iski kahdessa minuutissa kolme osumaa. 7-1 osuma tuli vajaan seitsemän minuutin kohdalla, mutta Tuomas Ojala kavensi hetkeä myöhemmin. Oilers osui kuitenkin vielä kertaalleen ja ottelu päättyi lukemiin 8-2. Oskari Fälden torjui ottelussa 18 kertaa.
Miesten kotiottelut jatkuvat sunnuntaina 3.3. 15.00, kun Happee saapuu Kupittaalle. LIPUT TÄSTÄ
Sitä ennen on kuitenkin vielä naisten viimeinen kotiottelu, joka pelataan 2.3. 15.00. LIPUT TÄSTÄ