Miehet lähtee kauteen vahvalla joukkueella – ”Lujaluonteinen ja vaikeasti voitettava ryhmä”

Miehet lähtee kauteen vahvalla joukkueella – ”Lujaluonteinen ja vaikeasti voitettava ryhmä”

TPS:n miesten liigaryhmä lähtee uuteen kauteen vahvalla ryhmällä. Jo aiemmin julkistettujen Miko Kailialan sekä Lauri Stenforsin jatkosopimusten sekä Olli Laineen, Aleksi Ahokkaan, Jaakko Hautamäen ja Jere Niemelän sisääntulon lisäksi TPS:n vahva runko jatkaa mustavalkoisissa.

Joukkueella on tällä hetkellä 27 pelaajasopimusta – Juuso Varjokumpu (LASB) sekä Elmeri Laakso (SBS Wirmo) pelaavat tulevan kauden lainalla hakien suurempaa pelillistä roolia. TPS:n urheilujohtaja Perttu Kytöhonka avaa joukkueenrakennusprosessia.

– Meillä on ollut tämä nykyinen sopimustilanne kasassa käytännössä pudotuspelien päättymisen jälkeen. Sen jälkeen olemme halunneet katsoa seuran sisälle ja tarjonneet mahdollisuuden omille kasvateillemme. Eero Kuutsa esiintyi jo lupauksia herättävästi pudotuspeleissä ja lisäksi 2002 syntyneet Daniel Kortetmäki ja Juho Koskinen sekä 2003 syntynyt Valtteri Koskinen kuuluvat vahvasti tulevaisuuden suunnitelmiimme.

Tärkeitä jatkosopimuksia ovat mm. vahvaa nousua kohti Suomen salibandyn kärkeä tekevä Toni Salminen, uransa parhaan liigakauden pelannut Ville Hirvisuo sekä Eero Jalo, jonka kausi päättyi tänäkin keväänä pudotuspeleissä kesken.

Toni Salminen on jatkossakin TPS-palapelin tärkeimpiä palasia. Kuva Anssi Koskinen

– Fakta on, että olemme nousseet viime kausina varsin vahvalla otteella kärkinelikkoon. Kilpailu on kuitenkin kovaa ja sitä on haastekin, kun haluamme kavuta kohti sitä kirkkainta. Siihen kuuluu osana sitten hankalatkin päätökset, joita tässä olemme joutuneet tekemään, Kytöhonka avaa.

– Koska emme ole vielä siellä, missä haluamme, meidän tulee olla valmiita myös muutoksiin. Ennen kaikkea olemme halunneet tuoda sisään pelaajia, jotka kykenevät edelleen ottamaan isoja askelia henkilökohtaisella tasolla ja sen myötä vahvistamaan meitä. Lisäksi meidän tulee jatkuvasti huolehtia myös jatkuvuudesta, sillä haluamme olla kestomenestyjä tässä sarjassa.

Neuvottelut kesken Hautaniemen kanssa – Tino Salminen sekä Ville Laine toistaiseksi sivussa

Tulijoiden lisäksi TPS:n sopimuspelaajien listassa on myös lähtijöitä. Jo aiemmin toisaalle julkaistujen Erik Storgårdsin (Happee), Olli Kinnusen (OLS) ja Aaro Ollikaisen (FBC Turku) lisäksi sopimuspelaajien listasta puuttuu Tino Salmisen, Ville Laineen, Jani Hyytiäisen sekä Mikko Hautaniemen nimet.

Tino Salmista ei toistaiseksi nähdä tulevalla kaudella TPS-paidassa. Kuva Anssi Koskinen

– Tinolla ja Villellä on henkilökohtainen elämäntilanne sellainen, että he katsoivat etteivät voi hypätä tässä kohtaa täysipainoisesti mukaan. Heidän panoksensa joukkueen arjessa on ollut valtavan suuri, mutta luonnollisesti ymmärrämme heidän päätöstään. Ovi on meidän puoleltamme kyllä auki myöhemminkin, eli ainakaan me emme katso heidän vielä lopettaneen.

– Haudan (Hautaniemi) sopimusneuvottelut puolestaan ovat kesken. Molemmilla osapuolilla on vahva tahto löytää ratkaisut, mutta toistaiseksi emme ole vielä tässä onnistuneet, Kytöhonka kertoo.

Joukkue on lähtijöiden myötä menettänyt jonkun verran kokemusta ja johtajuutta.

– Olemme tehneet luonnollisesti tarkkaa analyysiä siitä, missä olemme nyt ja mihin haluamme olla menossa. Ennen kaikkea, tavoitteenamme on nyt ja jatkossa rakentaa hieman tehokkaammin sekä selvemmin roolitettavissa oleva ryhmä. Jossain määrin on ollut hankala tilanne niin pelaajillemme kuin valmennustiimille löytää sellainen tietynlainen harmonia ja vastuuhierarkia tuonne arkeen. Meillä on ollut vahvaa syvyyttä ja se syvyys on näkynyt positiivisesti joukkueen arjessa ja kilpailumentaliteetissa.

Ville Laineen lääkäriopintojen valmistuminen pitää ikitaistelijan ainakin toistaiseksi sivussa. Kuva Anssi Koskinen

– Toisaalta tarvitsemme kyllä leveyttä myös ratkaisuosastolle. Tässä kohtaa katsomme ennen kaikkea pelaajan sopivuutta meille sekä kykyä tuoda jotain uutta joukkueeseen. Tässäkin haluamme olla tehokkaita.

Kokonaisuutena Kytöhonka on tyytyväinen kasassa olevaan TPS-ryhmään.

– Meillä on tänäkin vuonna joukkue, jota vastaan on ikävä pelata. Sen lisäksi odotan, että nousukäyrällä olevat pelaajamme jatkavat tätä trendiä tulevallakin kaudella. TPS tulee olemaan tulevallakin kaudella lujaluonteinen ja vaikeasti voitettava ryhmä. Siinä määrin kovalla vimmalla tuo meidän kärkiosastomme joukkoja johtaa, että tästä ei ole epäilystäkään, Kytöhonka päättää.

TPS miehet, sopimuspelaajat 4.6.2021

(suluissa joukkue kaudella 20-21 jos muu kuin TPS)

Maalivahdit:
Fälden, Oskari
Kuisma, Olli

Kenttäpelaajat:
Ahokas, Aleksi (Welhot)
Alin, Juuso
Forsman, Juuso
Hautamäki, Jaakko (FBC Turku)
Hirvisuo, Ville
Hoikkanen, Janne
Jalo, Eero
Kailiala, Miko
Kanervisto, Tatu
Kortetmäki, Daniel (TPS A)
Koskinen, Joonas
Koskinen, Juho (TPS A)
Koskinen, Valtteri (TPS A)
Kuutsa, Eero (TPS A)
Laaksonen, Nikolas
Laine, Olli (Linköping)
Niemelä, Jere (SaiPa)
Nurminen, Janne
Ojala, Tuomas
Salminen, Toni
Suominen, Marius (TPS A)
Stenfors, Lauri
Vesterinen, Waltteri

Lainalla:
Laakso, Elmeri (SBS Wirmo)
Varjokumpu, Juuso (LASB)