Kauden neljännessä kotiottelussa taistellaan länsirannikon herruudesta – TPS-Karhut keskiviikkona Kupittaalla

Kauden neljännessä kotiottelussa taistellaan länsirannikon herruudesta – TPS-Karhut keskiviikkona Kupittaalla

Miesten kotiottelut saavat jatkoa tulevana keskiviikkona Kupittaan Palloiluhallilla, kun TPS isännöi Porin Karhuja klo 18:30 alkavassa kamppailussa. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa liigaottelu, vaan luvassa on kiivas taistelu länsirannikon herruudesta, kun tuore porilainen liiganousija saapuu Suomen kauneimmalle salibandyareenalle haastamaan liigan kärkiryhmässä majailevan kotijoukkueen. Luvassa onkin äärimmäisen vauhdikas ja yleisöönmenevä kamppailu, jota kannattaa saapua seuraamaan kauempaakin.

Vierasjoukkue Karhut ovat aloittaneet kautensa aikalailla odotetuissa merkeissä. Lähes jokaisessa pelaamassaan kamppailussa se on pystynyt haastamaan vastustajansa pelillisesti täysin, mutta pienet huolimattomuusvirheet väärissä paikoissa ovat maksaneet porilaisille kallliisti ja niinpä nuorella ja taitavalla karhuryhmällä on kahdeksan pelatun ottelun jälkeen vasta neljä pistettä kasassa. Ne pisteet se on kerännyt 5-4 kotivoitolla Kooveesta sekä nappaamalla yhden vieraspisteen rankkaritappiolla EräViikingeistä. Porilaisten tehokkain peluri alkukaudesta on ollut vähemmän yllättäen Benjamin Lepola(9+5), jota on säestänyt hyvin kuusi osumaa viimeistellyt maaliahne Antti Vuorinen(6+2).

TPS kärsi kauden toisen tappionsa torstaina Hämeenlinnassa ja joukkue purki heikon peliesityksensä heti perjantaina huolellisesti ja nyt ryhmä valmistautuu jo täyttä vauhtia nostamaan tasoansa keskiviikon kamppailussa, jotta paluu voittokantaan tapahtuu mahdollisimman nopeasti. Joukkue vietti vapaata lauantaina ja palasi takaisin harjoituskentälle sunnuntaiaamuna Leaf Areenalla, jossa päävalmentaja Jukka Ruotsalainen kertoili asetelmia keskiviikon otteluun. ”Karhuja vastaan pelaamisen intensiteetti täytyy olla aivan eri tasolla kuin edellisissä kamppailuissa. Reagointi tilanteenvaihdoissa täytyy olla nopeampaa ja nälkä hyökätä rohkeasti koko viisikon voimin täytyy näkyä ensimmäistä vaihdosta saakka. Halutaan kentälle rohkea ja itseensä luottava kotijoukkue, Ruotsalainen avasi aamuharjoituksen päätteeksi.

Ottelu alkaa Kupittaan Palloiluhallilla siis klo 18:30, tervetuloa katsomoon!

Ke 31.10. klo 18:30 TPS – Karhut / Kupittaan Palloiluhalli

– Hanki pääsylippusi edullisesti ennakkoon www.ennakkolippu.com/tpssalibandy

– Ottelutapahtuma Facebookissa,liity mukaan!

– Lipunmyynti ovella käynnistyy 60min ennen ottelun alkua

– Sisäänkäynti Palloiluhalliin Lemminkäisenkadun puoleisesta ovista

– Kausikorttilaiset, ennakkolippulaiset sekä jäsenet vasemman puoleisista ovista, lipunmyynti tapahtuu oikeanpuoleisten ovien takaa.

– Lisää lippujen hinnoista sekä kausilippuvihkoista täältä!

– Kupittaan Palloiluhallin pysäköintikartta löytyy täältä: