Kailiala palaa TPS-paitaan

Kailiala palaa TPS-paitaan

Valtakunnan ykköshyökkääjiin kuuluva Miko Kailiala palaa vahvistamaan TPS:n miesten salibandyn liigajoukkuetta.

25-vuotias Kailiala pelasi viisi edellistä kautta Helsingissä. Ensimmäiset kolme vuotta mies edusti SSV:tä ja kaksi viimeistä kuluivat seurafuusion myötä EräViikinkien väreissä. Näistä viidestä kaudesta kolme päättyi mitaliin. Kausien 13-14 ja 14-15 päätteeksi kaulaan ripustettiin pronssia, sekä kauden 16-17 päätteeksi hopeaa. Sen kaikkein kirkkaimman, eli kullan jahtaaminen jatkuu seuraavaksi Palloseuran riveissä, josta Kailiala ei voisi olla onnellisempi.

– Viiden hienon Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen pojan oli aika palata kotiin. Paljon tuli kyseisinä vuosina opittua pelaamisesta sekä myös ylipäätään elämästä. Kaikki minut tuntevat, tietävätkin, että Turku on minun lempikaupunki ja TPS tulee aina olemaan lajista riippumatta seura lähellä sydäntäni.

Kotikaupunki ei toki ollut ainoa syy miehen paluuseen. Kailiala, joka tunnetaan voittajatyyppinä vihaa häviämistä yli kaiken.

– En olisi palannut, ellen näkisi joukkueessa näin suurta potentiaalia ja mahdollisuutta menestyä, mies paalutti.

Päävalmentaja Jukka Ruotsalainen oli luonnollisesti innoissaan Kailialan siirron varmistuttua.

– Saadaan yksi maailman parhaista pelaajista takaisin Turkuun, joten tunnelmat ovat totta kai loistavat. ”Miklu” on erinomainen maalintekijä ja ennen kaikkea ratkaisijatyyppi, jota olemme kaivanneet täällä jo pitkään. Hän myös uskaltaa johtaa pelillisesti joukkuetta ja on parhaimmillaan, kun panokset ovat kovimmat mahdolliset, Ruotsalainen kehui.

Kailiala oli kuudes ja samalla viimeinen pelaajahankinta ensi kautta varten. Ruotsalainen näkee seuran onnistuneen loistavasti kesän siirtomarkkinoilla.

– ”Miklun” kohdalla saadaan jo pitkään haluttu pelaaja joukkueeseen vahvistamaan juuri niitä osa-alueita, mihin apua kipeiten tarvitaan. Kaikkia uusia pelaajia yhdistää valtava halu voittaa ja menestyä ja he ovat valmiita tekemään kaikkensa sen eteen, Ruotsalainen päätti.

Seura haluaa kiittää RTV-yhtymää, Raudoitusliike Lasse Tähkävuorta ja Q-Flex Oy:ta sekä muita yhteistyökumppaneita, jotka olivat mahdollistamassa Kailialan kotiinpaluuta.

Ensi kauden TPS:n miesten liigajoukkue on nyt valmis ja näyttää kokonaisuudessaan tältä:

Maalivahdit:

Pyry Luukkonen

Olli Kuisma

Puolustajat:

Olli Laine

Lauri Stenfors

Janne Nurminen

Toni Salminen

Tatu Kanervisto

Eero Säylä

Juuso Alin

Niklas Niiranen

Hyökkääjät:

Miko Kailiala

Teemu Aaltonen

Jaakko Hautamäki

Mikko Hautaniemi

Janne Hoikkanen

Aku Kuikka

Heikki Hirvisuo

Eero Jalo

Jasper Juuti

Olli Kinnunen

Joonas Koskinen

Nikolas Laaksonen

Ville Laine

Sami Saarinen

Juho Sorri

Jussi Töyrylä