Kirjainyhdistelmä TPS on jokaiselle suomalaiselle tuttu. Turun Palloseura on turkulaisten oma lempilapsi ja Turun kovin brändi.
TPS:n ison perheen nuorimmainen, TPS Salibandy ry, syntyi 10 vuotta sitten. Minä en vielä 1990-luvun puolivälissä tiennyt mitään turkulaisesta salibandytoiminnasta. Lajikin oli tuttu vain koulun liikuntatunneilta. Sitä sählyä voi pikemminkin kutsua miekkailuksi kuin salibandyksi.
Tuskin olin kuitenkaan tyhmyyteni kanssa yksin. Laji on saanut vuosi vuodelta enemmän julkisuutta. Turussa TPS Salibandy on tehnyt hurjasti töitä saavuttaakseen sen aseman, jossa se nyt on.
Muistan edelleen hyvin sen hetken, kun henkilökohtaisesti sain ensimmäisen kosketuksen TPS Salibandyyn. Työskennellessäni Kaupunkilehti Turkulaisen avustajana sain 5 minuuttia ennen urheilusivun deadlinea soiton TPS:sta. En ehtinyt kysellä, kuka oli soittaja, mutta asia koski Atte Juutin tuoretta edustusjoukkueen päävalmentajasopimusta. Raivasin uutisen kuultuani äkkiä tilaa sivulta ja tieto saatiin kuin saatiinkin hätäjärjestelyillä lehteen.
Sitä ennen olin nähnyt vain yhden seuraan liittyvän kuvan. Siinä kameralle hymyili muistaakseni Aki Koskinenvaaleissa kutreissaan nojaten maalin ylärimaan.
Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Aurajoessa. Siteeni TPS Salibandyyn on vahvistunut ja seuran t
oiminta on tullut tutummaksi, kiitos aktiivihenkilöiden ahkeran tiedottamisen.
Kun Jarmo Kytöhonka ja Timo Tuominen (kuvassa) ottivat minuun yhteyttä tämän vuoden alussa ja kysyivät halukkuuttani 10-vuotisjulkaisun tekemiseen, olin hieman hämmentynyt. En ollut koskaan ollut mukana tällaisessa projektissa. Samalla ajatuksissa pyöri mielikuva historiajulkaisuista, joita yleensä tehdään silloin, kun seuran tai yrityksen alkutaipaleen pioneerit ovat ehtineet elämänsä viimeiseen vaiheeseen.
Tajusin kuitenkin pian, että näinhän TPS Salibandy toimii: se ei mieti, mitä muut ehkä tekisivät, vaan tekee, minkä se parhaaksi kokee. Kuka kieltää sen, että 10-vuotias ei saisi muistella menneisyyttään? Ja onhan kymmenkesäinen TPS ollut olemassa suuren osan ajasta, jona salibandya on Turussa harrastettu.
Niin, se pioneerien ikäkysymys… TPS:n kohdalla sitä ongelmaa ei ollut. Nuorella seuralla on yhä nuoria perustajia, joita ei vaivaa dementia (pahasti).
Haluankin kiittää kaikkia seuran entisiä ja nykyisiä puuhaihmisiä, jotka ovat auliisti avustaneet tarinoiden keräämisessä.
Toivottavasti seura elää ja voi hyvin jatkossakin ja näemme vielä jonain päivänä 50-vuotisjuhlajulkaisun.
Teemu Nurmi
Raisiossa 20.9.2005