Naisten vuoden ensimmäiset pelit Kupittaalla viikonloppuna

Naisten vuoden ensimmäiset pelit Kupittaalla viikonloppuna

TPS kohtaa lauantaina sarjakakkosen ja kärkipaikkaa takaisin havittelevan SSRA:n ja heti sunnuntai-iltapäivällä paikallisvastustaja FBC Loiston. Naisilla on vielä kirittävää, jotta minimitavoite eli sijoittuminen kuuden parhaan joukkoon saavutetaan.

– Pelimme oli hyvällä mallilla ennen joulutaukoa, joten sen osalta jatkamme pitkälti samaa rataa. Olemme saaneet arvokkaita voittoja, mutta pelanneet epätasaisesti. Nyt kevättä kohti keskittymistä ja työntekoa korostetaan. Olemme perässä tavoitteistamme, mutta erot ovat pienet. Jokainen piste on tärkeä ja nyt niistä kilpaillaan tosissaan, toteaa päävalmentaja Antti Hänninen.

TPS:n alakerran luottopelaaja ja varakapteeni Tiina Hoikkalan kausi päättyi valitettavasti ErVi-ottelussa tapahtuneeseen loukkaantumiseen. Alaraajavamma vaatii leikkaushoitoa – TPS toivoo Tiinalle paljon tsemppiä kuntoutukseen ja ensi kaudella taas mennään!

Molemmat pelit pelataan ilman yleisöä. Aikataulu on seuraava:

TPS-SSRA la 9.1. klo 18.30, Kupittaan palloiluhalli. Ottelusta tulee fanikameralähetys Ruutu+ -palveluun.

FBC Loisto-TPS su klo 10.1. klo 14:00. Ottelusta tulee Ruutu+ -lähetys.