
Naiset hakivat Porvoosta murskavoiton, kun PSS kaatui kotikentällään 0-12.
Veera Kuosmanen iski ottelun avausmaalin kolmannella minuutilla ja vain hetkeä myöhemmin Meri-Helmi Höynälä tuplasi johdon. Kolmannen maalin iski Cira Virta ja taukolukemat 0-4 iski Aino Järvinen. Toisen erän ensimmäinen maali oli Virran käsialaa ja perään Milla Granlund iski 0-6. Eevi Lehmusvuori iski ensimmäisellä liigamaalillaan taukolukemat 0-7.
Päätöserä sai nopean alun kun Höynälä ja Emilia Pietilä iskivät taululle 0-9 vain puolessa minuutissa. Kuosmanen ja Granlund iskivät vielä kertaalleen ennen kuin Eerika Koski iski loppulukemat. Minnie Heininen torjui nollapelissään 4 kertaa.
Miesten ottelussa TPS kaatoi LASB:n 1-6.
Tuomas Ojala aloitti maalinteon ottelun kahdeksannella minuutilla. Seuraavaa osumaa oltiin odoteltu pitkään, sillä Kasperi Kantonen katkaisi pitkän maalittoman putkensa ja tuuletti TPS:n 0-2 johto-osumaa. Waltteri Vesterinen iski taukolukemat 0-3.
Toisessa erässä Vesterinen osui toistamiseen ja Pyry Kauppinen kasvatti johdon jo viiteen. Ojala ottelun lopussa illan toisensa ennen kuin kotijoukkue onnistui iskemään ottelun ainoansa. Olli Kuisma torjui ottelussa 7 kertaa.
Kotiottelut jatkuvat torstaina 10.10. kun naiset pelaavat paikalliskamppailun.