Eliittisarjan toinen turnaus

Eliittisarjan toinen turnaus

Eliittisarjaa jatkettiin sunnuntaina 2.12. Rauman kauppaoppilaitoksella Länsirannikon joukkueiden välisellä turnauksella. Ensimmäisenä vastustajana kohdattiin Masku/Wirmon kakkosjoukkue.

Peli oli kaksi ensimmäistä erää lähellä kauden huonointa. Kahden erän jälkeen tilanne oli tasan 6-6. Kolmannessa erässä teimme sitten tarvittavat maalit ja lopputulos voitoksemme 11-6. Kolmaskaan erä ei ollut erityisen hyvä, mutta suppealla rosterilla liikkeellä ollut vastustaja taisi siinä hieman väsyä, kun heillä oli jo yksi ottelu alla.

Toinen peli isäntäjoukkue SalBaa vastaan oli jo paljon parempaa tekemistä. Karvattiin hieman alempaa ja porrastetusti. Se toimi paremmin kuin ensimmäisessä pelissä. Laukomaan päästiin melko runsaasti ja muutama komea maalikin saatiin aikaiseksi. Ensimmäisessä erässä ei vielä päästy karkuun, koska tehtiin puolustusvirheitä. Kolmannessa erässä alkoi vauhti meiltäkin tippua ja se nysvättiinkin sitten maaleitta. Voitto lopulta SalBasta 5-8.

Otteluiden tulostietoihin pääset tästä.

Seuraava turnaus pidetään sunnuntaina 16.12. Spiral-halleilla Tampereella. Pelit klo 11.00 TPS-KOOVEE ja klo 14.00 TPS-Happee.