Valikko Sulje

TPS:n E-junioreilla takanaan onnistunut kausi – “Mieletön kehitys!”

Salibandykauden loputtua ennen aikojaan, myös juniorijoukkueet jäivät ilman kauden huipennuksiaan. Vanha viisaus pätee kuitenkin lopulta tässäkin – tärkeintä on yhdessä tehty matka. Nyt kun joukkueiden yhteinen toiminta on tauolla, käymme läpi miten kunkin TPS-joukkueen kausi sujui. Julkaisemme juttuja alkukevään aikana. Ensimmäisenä vuorossa on TPS:n E1- ja E2-ikäluokat. 

Tervehdys Joona! Kerro yleisesti joukkueesi kaudesta.

“Joukkueen kausi onnistui ihan loistavasti. Valmennus vaihtui kokonaan ja 08- ja 09- joukkueet yhdistettiin yhdeksi harjoitusryhmäksi, joten alkukaudesta puhalsivat siis muutoksen tuulet. Alusta alkaen löydettiin hyvä yhteinen rytmi ja sävel, harjoitusten tempo nostettiin nopeasti todella korkealle ja siitä ei enää tingitty. Pelaajat pääsivät pelaamaan 07-eliittiä, 07-kilpaa, 08-kilpaa ja -haastajaa, sekä 09-pelejä, joten pelaamaan päästin todella paljon. Joukkueella on ollut läpi kauden käsinkosketeltava into harjoitteluun ja kehittymiseen ja treeneissä ollaankin menty täysillä, mutta pilke silmäkulmassa.”

Mitkä olivat kauden suurimmat yllätykset?

“Valmennus yllättyi positiivisesti siitä, miten hyvin E-juniorit pystyivät omaksumaan ja oikeasti oppimaan melko haastaviakin asioita pelistä, joiden päälle on valmennuslinjan mukaisesti helppo rakentaa jatkossakin. Syvällinen oppiminen oli helposti havaittavissa peleissä, sillä esimerkiksi alkusyksystä harjoitellut asiat ja elementit näkyivät edelleen maaliskuussa kentillä, vaikka niistä ei oltu sen jälkeen hirveästi keskustelu kun harjoittelun fokus on ollut muissa asioissa. Tämäkin oppiminen korostaa sitä, miten innokkaita ja lahjakkaita pelimiehiä joukkueessa on ja miten laadukkaasti pojat tekevät hommia harjoituksissa.”

Missä joukkue kehittyi kauden aikana eniten?

“Pojat oppivat ymmärtämään peliä viisikon kautta paljon enemmän kauden kuluessa, mikä on vienyt joukkuetta huimasti eteenpäin. Kaikista isoin kehitys tapahtui kuitenkin yksilötasolla, sillä joukkueessa ei ole sellaista pelaajaa joka ei olisi kauden aikana ottanut isoja kehitysaskeleita eteenpäin. Suurin syy tähän on poikien runsas omatoiminen taitoharjoittelu – pojat kikkailevat ja vetelevät omalla ajalla todella paljon, joskus yksin ja joskus porukassa, ja tämä on näkynyt kentällä kenties kaikken eniten. Pojat laittelevat joukkueen WhatsApp-ryhmään runsaasti videoita oman ajan harjoittelustaan, saavat muilta kannustusta ja kehuja siitä, ja tämä kannustaa ja rohkaisee muitakin vastaavaan toimintaan. WhatsApp-ryhmässä kysellään myös usein treeni-seuraa esimerkiksi Leaf-Areenalle, sillä yhdessä treenaaminen on totta kai hauskempaa. Pojat ovat siis itse treenanneet paljon asioita, joita joukkueen harjoituksissa ei pääse oppimaan!”

Nosta esille joitain taustaihmisiä, jotka ovat olleet tärkeitä hyvän ilmapiirin rakentamisessa?

“Nostoja tästä porukasta voi tehdä todella paljon. Vanhemmat ovat normaalin kuskaa-kannusta-kustanna -touhun lisäksi tehneet reippaasti talkoohommia kauden aikana ja mahdollistaneet toimintaa myös sitä kautta. Ilman huoltajia valmennus olisi otteluissa aika helisemässä ja myös tähän hommaan on aina löytynyt vapaaehtoisia, usein jopa parikin, joten valmennus on voinut otteluissa keskittyä oleelliseen. Valmennustiimin dynamiikka on toiminut erinomaisesti ja vastuuvalmentajan on helppo suunnitella harjoittelua kun tietää että homma toimii myös eri puolella kenttää missä itse on. Erityisesti valmennustiimin toimintaa on helpottanut paikallisen yleisjyrän, eli joukkueenjohtaja Elias Kallion aktiivinen toiminta. Valmennus on taas pystynyt keskittymään vain oleelliseen, kun on tarvinnut vain ilmoittaa jojolle mitä tarvitsee – oli se sitten lajileirin käytännön asioiden järjestäminen tai usean tunnin MyClub-operaatio, on homma hoitunut ilman (suurempia) napinoita!

Nosta loppuun vielä kauden suurimmat onnistumiset.

“No se on kyllä pelaajien mieletön kehitys. Joukkueessa pelaa 30 kenttäpelaajaa, joista 14 on vielä syntynyt vuonna 2009, ja näistä 30 pelaajasta 26 pääsi pelaamaan kilpasarjoja kuluneella kaudella. Katsoimme koko kauden ajan kokoonpanot aina erikseen tuleviin peleihin ja kokoonpanoja siis kierrätettiin runsaasti ja kaikki kenttäpelaajat pelasivat jokaista pelipaikkaa kauden aikana (paitsi maalivahtia). Syyskaudella muutokset olivat vielä maltillisia, mutta kevätkauteen tultaessa oli kehitystä tapahtunut jo niin paljon, että kokoonpanot 07- ja 08-kilpapeleissä vaihtelivat todella paljon. Tästä huolimatta kausi oli tuloksellisestikin erinomainen, vaikka kokoonpanot elivät jatkuvasti ja sekä pelipaikat että pelikaverit vieressä vaihtuivat lähes joka viikonloppu. Osoitus siitä, että lahjakkaat pelurit pystyvät sopeutumaan muutoksiin ja silti pelaamaan kovalla tasolla, sekä siitä, että kun harjoittelee innostuneella asenteella, antaa kaikkensa ja treenaa paljon omalla ajalla, se palkitaan pelikentillä!”

Vastaajana joukkueen vastuuvalmentaja Joona Martikainen.

Jaa artikkeli: