Valikko Sulje

TPS avasi vuoden voitolla – “Saadaan kiittää Oskaria!”

TPS aloitti vuoden 2023 voitolla, kun Indians kaatui 2-4.

Jos vuoden 2022 viimeinen ottelu oli melkoista maali-iloittelua, niin tänään sellaista ei nähty, vaan avausmaalia saatiin odotella avauserän puolivälin paremmalle puoliskolle. Lopulta Tuomas Ojala pääsi iskemään pallon maaliverkkoihin Olli Laineen kauniin nousun jälkeen.

Toistakin osumaa saatiin odotella jonkin aikaa, mutta lopulta Ville Hirvisuo iski pallon maaliverkkoihin Miko Kailialan esityöstä. Kolmannen erän alussa Jere Niemelä iski siirretyn rangaistuksen aikana taululle 0-3. Indians iski avausosumansa erän puolivälissä ja nousi maalin päähän kaksi minuuttia ennen ottelun loppua pelatessaan kuudella kenttäpelaajalla.

Mikko Hautaniemi kuitenkin päätti kotijoukkueen kirin iskemällä pallon tyhjään maaliin. Kapteeni Kailiala pääsi lopussa vielä yrittämään lisämaalia rankkarista, mutta tällä kertaa siinä ei onnistuttu, vaan pisteet lähtivät Turkuun lukemilla 2-4.

“Oli todella kiva päästä taas pitkästä aikaa pelaamaan! Tänään nähtiin alusta asti kiimaa kentällä, mutta meillä oli enemmän vauhtia kuin järkeä. Ensimmäisestä erästä saadaan kiittää Oskaria (Fälden) aika isosti, ettei jääty isolle takamatkalle. Avauserässä tuli tärkeitä koppeja ja sitä kautta saatiin toisessa ja kolmannessa erässä puolustusta rullaamaan.”

-Ville Hirvisuo

“Vuoden ensimmäiset ottelut ovat aina vähän mysteerejä, kun on ollut paljon muuta mielessä, joten on hienoa aloittaa voitolla. Tänään nähtiin tiukka kamppailu. Indians on haastava vastustaja ja marginaalit ovat pienet. Oltiin paikalla olleista parempi joukkue ja saatiin nousujohteinen esitys kasaan.”

-Santeri Raatarila

Jaa artikkeli: