Valikko Sulje

Sarjakärki ja paikalliskamppailu TPS:n viikonlopun ohjelmassa

TPS:n naisilla jälleen edessä tuplaviikonloppu, kun se kohtaa lauantaina paikallisvastustajansa Loiston ja heti perään sunnuntaina TPS matkaa sarjakärki EräViikinkien vieraaksi.

Kolmen pelin voittoputkessa oleva TPS saa vastaansa Loiston lauantaina. Kauden avaus pelissä TPS oli turkulais joukkueista parempi numeroin 3-8. Vaikka Loisto on hävinnyt viimeiset neljä peliään on paikalliskamppailussa aina yllätyksiä tarjolla. Luvassa on varmasti kovaa vääntöä pisteistä ja Turun herruudesta.

“Hienoa, että saadaan heti sytykkeeksi paikallispeli, jonka hoitamalla ei tarvitse kulkea kaupungilla tunneleita pitkin”, naurahtaa TPS:n päävalmentaja Aki Vilander.

Sunnuntaina vastustaja ei ainakaan helpotu, kun Tepsi matkaa Helsinkiin sarjakärjen vieraaksi. EräViikingit ovat voittaneet ensimmäisestä yhdestätoista ottelustaan kahdeksan ja ovat tällä hetkellä kuuden pelin voittoputkessa.

“Kovaa latausta haetaan taas viikonlopulle ja siihen on hyvin saatu kerättyä energiaa koko viikko. Viime peleissä on jo hieman tasaisuutta alkanut tulla otteisiin, joten kyllä tässä kuuden pisteen viikonloppu on kiikarissa”, Vilander lopettaa.

Jaa artikkeli: