Valikko Sulje

Miehet päättivät vuoden voittoon – “Emme suostuneet häviämään!”

Miesten edustusjoukkue nappasi voiton vuoden 2022 viimeisestä ottelusta, kun Indians kaatui 8-6.

Vierailijat avasivat maalihanat vajaan neljän minuutin kohdalla, mutta Tuomas Ojala nosti seuran tasalukemiin erän puolivälissä. Indians osui kuitenkin vielä kertaalleen avauserässä, joten tauolle lähdettiin 1-2 -lukemissa. Toisen erän alkuun kotijoukkueelle kävi musta hetki ja Indians rokotti kahdesti alle minuutissa.

TPS ei kuitenkaan takaiskuista lannistunut, vaan Mikko Hautaniemen ylivoimamaalilla ja Miko Kailialan rankkarilla mustavalkoiset olivat enää maalin päässä ottelun siirtyessä toiselle erätauolle. Päätöserän alussa Indians sai jälleen kaksi nopeaa osumaa, mutta tämän jälkeen alkoi todellinen mustavalkoinen vyöry. Hautaniemi iski kahdella osumalla seuran maalin päähän ja kapteeni Kailiala iski pelin tasoihin, kun kolmatta erää oli pelattu kahdeksan ja puoli minuuttia. Mikko Hautaniemi osui vielä kahdesti viimeistellen loppulukemat 8-6.

 

“Vaikka päästettiinkin kahdessa ensimmäisessä erässä pari maalia, niin tuntui kokoajan hyvältä. Vaikka oltiinkin perässä, niin peli oli kokoajan näpeissä, mutta pomput eivät vaan olleet suotuisia. Lopulta ne pomput kuitenkin alkoivat kääntyä meille ja saatiin palloa maaliverkkoihin. Koko joukkueesta välittyi se tunne, ettei tänään suostuta häviämään, vaan halutaan lähteä hyvillä mielin joulutauolle!”

-Mikko Hautaniemi

“Jos tätä peliä täytyy yhdellä sanalla kuvailla niin se on “taistelu”. Todella hieno taistelu ja työmäärä koko joukkueelta. Vastustaja oli pari kertaa useamman maalin karkumatkalla, mutta emme vaan suostuneet häviämään tänään. Meininki penkillä oli jotain todella hienoa! Mahtavaa, että saatiin palkinto kovasta työstä ja saatiin kairattua täydet pisteet. Tänään toimittiin hienosti joukkueena.”

-Santeri Raatarila

 

Voiton myötä TPS päättää vuoden 2022 sarjataulukon sijalla 1.

TPS kiittää jokaista kannattajaa, katsojaa, yhteistyökumppania ja vapaaehtoista vuodesta 2022! Nähdään taas vuonna 2023!

Jaa artikkeli: