Valikko Sulje

Ennakko Koovee-TPS

Sunnuntain isänpäivän jumbofinaalissa Tampereen AutoCenterin kirkkaissa valoissa vastustajana on Koovee. Vastustaja on kenties hieman yllättävänkin SM-karsintalohkon voiton jälkeen pelannut vaisummin ja on sarjassa viiden kierroksen jälkeen vielä pisteittä. Tepsille pisteitä on siunaantunut yhdestä voitosta kolme.

Koovee on kokenut vieraissa kaksi rökäletappiota SPV:lle ja viimeksi SC Hawksille. Kotiotteluissa EräViikinkejä, PoNoVoa ja etenkin Karhuja vastaan Koovee on pystynyt tiukempiin taistoihin. Tepsillä taasen ei ole vielä yhtään vierasvoittoa, joten ottelussa nähdään joko ensimmäinen kotivoitto tai vierasvoitto.

TPS ja Koovee eivät ole kohdanneet vielä tällä kaudella. Siksi vastustajan arviointi on täysin videoiden ja tilastotietojen varassa. Viimeksi mainitut eivät imartele kumpaakaan joukkuetta, mutta vähemmän vastustajaa. Koovee on tehnyt ensimmäisissä otteluissa yli puolet vähemmän maaleja kuin TPS. Tepsi onkin tehnyt Steelersin kanssa toiseksi eniten maaleja. Päästettyjen maalien määrässä kumpikin on sarjan hännillä.

Kooveen mediatiimille suuret kiitokset YouTube-videoista! Ei luonnehdita Kooveen peliä niistä enempää vaan pelataan ensin. Tulosvetoon 5-8 voitto Tepsille.

Jaa artikkeli: