Miesten ottelut jatkuvat lauantaina Oulussa (kokoonpano lisätty)

Share |
05.10.2018

OLSENNAKKO.jpg

Näitä ilmeitä halutaan nähdä myös lauantain ottelussa, kun vastaan asettuu OLS.

Miesten Salibandyliiga jatkuu Tepsin osalta lauantaina Oulussa, kun TPS kohtaa OLS:sin klo 18:00 alkavassa kamppailussa Kastellin Urheilutalolla. Hieman tahmeasti kautensa aloittaneelle kotijoukkueelle kyseessä on tuplaviikonlopun ensimmäinen kamppailu, kun taas Palloseura pelaa viikonlopun aikana vain tämän yhden ottelun. Valmistautuminen reissuun on jo aloitettu ja joukkue aloittaa matkanteon kohti pohjoista jo perjantai-iltapäivän aikana.

Kotijoukkue OLS koki isoja muutoksia menneen kesän aikana. Joukkue sai uuden päävalmentajan kun aikaisemmin Kuopiossa ja Vaasassa valmentanut Jani Lipsanen siirtyi oululaisten pääkäskijäksi. Myös pelaajistossa koettiin vaihtuvuutta kun lupaava Antti Suomela siirtyi Oilersiin ja toinen kärkipuolustaja Mikko Saarnio Sveitsiin. Tilalle OLS on nostanut alueen nuoria lupauksia, joista esiin kannattaa nostaa taitavat hyökkääjät Tuukka Haudanlampi sekä Tuukka Kivioja, jotka ovat tehneet vaikutuksen alkukauden otteillaan.

TPS lähtee lauantain otteluun hyvässä vireessä. Ryhmällä on kaksi voittoa alla ja peliesitykset ovat olleet nousujohteisia jo useamman viikon ajan. Päävalmentaja Jukka Ruotsalaisen mukaan joukkue on hyvin tietoinen, että lauantaina otteiden täytyy taas parantua, jotta sarjapisteet saadaan Turkuun matkavaan bussiin. "Muutama hyvä tulos alla, mutta edelleen ailahtelua on liikaa. Peruspelaamisen on terävöidyttävä ja tulevan lauantain osalta kaikki kaikessa on valmistautuminen. Täytyy olla fyysisesti ja mentaalisesti valmis pelaamaan huipputasolla samantien, jotta hyvät tulokset saavat jatkoa. Me halutaan kääntää pitkä matka eduksemme ja käytetään kaikki yhdessä oltava aika fiksusti hyväksemme", Ruotsalainen kertoo perjantain haastatelussaan.

Lauantain ottelu alkaa siis klo 18:00 ja ottelusta ei ole tulossa livelähetystä. Voit seurata ottelutapahtumia Salibandyliigan tulospalvelun kautta.

TPS seuraavanlaisella kokoonpanolla otteluun:

IMG-20181006-WA0000.jpg

17.10.2018Jenna Saario ja Sofia Leino mukaan tuoreimpaan naisten maajoukkueeseen
16.10.2018Miesten loukkaantumistilanteeseen päivitystä - Juvosen ja Koskisen kausi ohitse
15.10.2018Miesten päävalmentaja Jukka Ruotsalainen vieraili Auran Aaltojen lähetyksessä
12.10.2018Koovee jälleen kova kotonaan - tepsittäret taipuivat loppuhetkillä
12.10.2018Naisilla vierasreissu Tampereelle
10.10.2018Miehiltä upea nousu loppuhetkillä - Indians kaatui jatkoajalla
10.10.2018Miesten keskiviikon kokoonpano selvillä - näillä miehillä Indiansin kaatoon
08.10.2018Keskiviikon ottelussa tehdään hyvää - TPS mukana Roosa nauha-kampanjassa!
08.10.2018Miesten kotiottelut jatkuvat keskiviikkona - vastassa Westend Indians
06.10.2018Miehille tärkeät kolme pistettä Oulusta

Siirry arkistoon »