Valikko Sulje

TPS-Classic sähköistää Kupittaan lauantaina – “Ovat ihan perussiipiä syöviä tamperelaisia”

Lauantaina Kupittaalla isketään todella sähköinen viime kevään finaaliuusinta, kun TPS saa Kupittaan tyylikkäisiin olosuhteisiin vieraita Tampereelta. Classic on vienyt nimiinsä neljä viimeistä Suomen mestaruutta ja se onkin hallinnut kotimaan kenttiä itsevaltiaan tavoin. Voitoista voittoon edenneen ja ennätyksiä murskanneen Classicin otteissa on kuitenkin viime aikoina ollut nähtävissä inhmillisyyden merkkejä. Champions Cupista joukkue palasi pronssisten mitalien kera ja Salibandyliigassa joukkue on kärsinyt kaksi tappiota viimeisessä kolmessa pelissä. 

TPS:n puolustuksen tuki ja turva Lauri Stenfors valmistautuu otteluun hieman eri tavalla. Mies sai kutsun maajoukkueleirille yhdessä Miko Kailialan sekä Mikko Hautaniemen kanssa. Tässä itsessään ei ole mitään uutta, mutta maajoukkueleiritapahtuma on tällä kertaa kaksipäiväinen ja näin ollen lyhyt tapahtuma.

“Käydään torstai-ilta viiva perjantai päivä Päärynän (Kailiala) ja Haudan kanssa vetämässä pikavisiitti Eerikkilään testien muodossa. Tämän jälkeen sitten omiin treeneihin ja lauantaina tuttuja miehiä vastaan peli”, Stenfors itse toteaa.

Joulukuussa Helsingissä pelattavat MM-kotikisat siintävät luonnollisesti myös Stenforsin mielessä.

“Kohti neljänsiä MM-kisoja tässä mennään. Aiemmat kisat ovat olleet todella hienoja ja isoja tapahtumia, mutta mielestäni niitä ei voi verrata kotikisoihin mitenkään. Suomalaiselle salibandylle sekä pelaajalle nuo kisat ovat järkyttävän iso näyteikkuna, kuten jokainen varmasti huomasi kun viimeksi Suomessa 2010 pelattiin. Henkilökohtaisella tasolla kotikisat ovat olleet mielessä jo vuosia ja hommia tehdään niin, että ollaan mukana joukkueessa ja isossa roolissa kentällä.”

TPS:n nihkeä kauden alku on moneen kertaan ja monen pelaajan osalta käsitelty ja jo kauan sitten kovaksi vireeksi taitettu. Stenfors ei nähnyt alkukaudessa suurta dramatiikkaa.

“Tuloksellisesti kauden alku oli totta kai pettymys, mutta mielestäni pelattiin niissäkin peleissä ihan hyvin. En näe, että ero oli kauhean suuri tämän hetken pelaamiseen. Puolustamisen kanssa oli ehkä pikkuisen enemmän haasteita mitä tällä hetkellä. Kyseessä on totta kai tulosurheilu ja jos tulosta ei tule, niin silloin ollaan epäonnistuttu.”

“Ne ovat ihan perussiipiä syöviä tamperelaisia”, toteaa Stenfors ja sanoo TPS:n voittavan lauantaina © Anssi Koskinen — www.twitter.com/ansik — www.instagram.com/ansik

TPS kävi sunnuntaina Kuopiossa vakaana aikeenaan pidentää voittoputkeaan seitsemään otteluun, mutta kotijoukkue Welhot yllätti lähes koko salibandykansan pitämällä kaikki kolme pistettä Kuopiossa. Stenfors ei etsi tekosyitä bussijaloista tai mistään muustakaan. 

“Tällä tasolla ei sillä ole merkitystä missä pelataan. Lauantaina saatiin levättyä ja sunnuntaina tuoreena lähdettiin kohti Kuopiota, eli pitkällä matkalla ei saa olla mitään merkitystä lopputulokseen. Pelattiin mielestäni ihan riittävän hyvä ottelu voittaaksemme, mutta kun et osu lukuisista paikoista ja kaveri tekee todella hyvällä prosentilla niin tulos on tämä liigassa. Kuopion reissusta jäi käteen Ville-Martille (Laine) hävityt pokerirahat.”

Vaikka Classic on keskinäisissä otteluissa ollut pitkään niskan päällä, TPS-kopissa ei kuvia kumarrella. Lauantaina joukkueelle kelpaa vain ja ainoastaan kolme pistettä.

“Eivät ole robotteja, vaan ihan perussiipiä syöviä tamperelaisia. Osaavat tarpeen tullen pelata salibandyä pirun kovalla tasolla. Kaverilta ollut Jöpö (Sami Johansson) ja Liekki (Janne Lamminen) ainakin poissa ja se on näyttänyt pikkuisen vaikuttaneen nykyvireeseen. Lauantaina kaverin alavire kuitenkin jatkuu kun pelaamme parhaan pelimme tähän kauteen. Kannattaa tulla paikalle”, Stenfors päättää.

TPS-Classic la 1.2. klo 17.00, Kupittaan palloiluhalli
Otteluisäntä: LähiTapiola Varsinais-Suomi

Hanki liput huippuotteluun ennakkoon Tiketistä

Muista myös kaverilippu! Kotiotteluihin on myynnissä lippupaketti 5:lle henkilölle. Yksi lippu oikeuttaa sisäänpääsyn viidelle henkilölle. Henkilöiden tulee saapua samaan aikaan otteluun.

Jaa artikkeli: