Valikko Sulje

Naisille kolmas voitto – mestaruus katkolla lauantaina

Naiset nappasivat kolmannen kiinnityksen mestaruuteen, kun Classic kaatui Kupittaan Palloiluhallissa 8-4.

Lopputuloksen tarjoavat:

Mustavalkoiset aloittivat ottelun vahvasti, kun Milla Nordlund iski avausosuman jo puolen minuutin kohdalla ja Jenina Hämäläinen iski 2-0 alle kahdessa minuutissa. Seraina Fitzi iski 3-0 ja Ina Leminen tuuletti 4-0 -osumaa erän puolivälissä. Ella Alanko-Salmisen maalilla peli oli avauserässä jo 5-0, mutta Classic onnistui kaventamaan erän lopussa.

Myös toinen erä sai nopean maalin, kun Henrika Maikola tuuletteli puolen minuutin kohdalla. Classic iski kuitenkin kaksi nopeaa kavennusta ja nousi kolmen maalin päähän. Nordlundin ja Fitzin illan toisilla maaleilla tauolle mentiin 8-3 -lukemissa.

Päätöserässä Classic onnistui kerran kavennuksessa, mutta 18 kertaa torjunut Noora Vuorela piti vierailijat takamatkalla.

Finaalisarja on ensimmäistä kertaa katkolla lauantaina.

Jaa artikkeli: