26.2.2010 18:30
Trackers - Miesten edustus10 - 2 »
21.2.2010 17:00
Miesten edustus - Classic7 - 6 »
TPS SALIBANDY HISTORIAA: Kausi 1998-1999
TIMO TUOMINEN TULI TALOONTPS Salibandyn neljäs toimintakausi oli monella tapaa merkityksellinen. TPS astui uuteen aikaan. Ensin seura valitsi itselleen keväällä 1998 uuden puheenjohtajan. Timo Renbergin jatkajaksi valittu Jarmo Kytöhonka oli TPS:n puuhahenkilöille tuttu mies TPS:n juniorijääkiekon puolelta. Kytöhonka oli tuttu myös salibandyn puolelta: pelasivathan hänen poikansa ahkerasti seuran riveissä ja ryhtyivät myöhemmin valmennusurillekin. TPS oli tullut siihen tilanteeseen, että suureksi seuraksi paisunutta ryhmää ei enää voinut kaitsea pelkällä talkootyöllä. Jäseniä oli noin 350, joukkueita yli 10. TPS halusi myös jonkun katsomaan tulevaisuuteen ja toteuttamaan hallituksen visioita TPS:sta. Toiminnanjohtajan työpaikka ei ollut avoimessa haussa, mutta tehtävään sopiva henkilö tipahti seuraan kuin tarjottimelta. VÄRVÄYS KOULUTUSMATKALLATimo Tuominen oli juuri valmistunut liikunnan ammattilainen, joka oli pelannut muun muassa edellisellä kaudella TPS:n 3-joukkueessa. Salibandyliiton koulutustapahtumasta palannut Tuominen sai auton takapenkillä istuneelta Raili Pajulalta epävirallisen työtarjouksen. Tuomisella ei ollut töitä syksyksi tiedossa eikä Pajulalla suoranaista valtaa värvätä Tuominen TPS:aan töihin, mutta Pajula ymmärsi automatkan keskustelun aikana, että etupenkillä istui hyvä ehdokas toiminnanjohtajaksi. Pajula oli kyllä saanut hallitukselta valtuutuksen kuulostella tosissaan Tuomisen ajatuksia salibandysta. Seuran hallitus ynnäsi ja ynnäsi markkoja yhteen, jotta TPS varmasti tietäisi, onko sillä varaa täyspäiväisen työntekijän palkkaamiseen. Tuominen palkattiin toiminnanjohtajaksi, mutta hänen oli tavallaan itse tienattava palkkansa. Tuominen tutustutettiin talouspuoleen kertomalla hänelle, että hän saa homman, jos tekee palkkarahansa itse. Tuominen lunasti häneen asetetut tavoitteet. Hänen markkinointihenkisyytensä oli tullut ilmi jo työpaikkahaastattelussa, joka pidettiin Aurakadun vanhan Työväenopiston ala-aulassa. ILTAPÄIVÄKERHOISSA OLI TUNGOSTA Timo Tuominen pisti heti töpinäksi. Hän käynnisti seuran historiassa ensimmäistä kertaa koululaisille suunnatun kerhotoiminnan. Iltapäiväkerhossa hyöri pallon perässä ensimmäisen kauden aikana lähes 200 lasta. Naperovastaavana toimi edustusjoukkueen maalivahti Timo Fäldén (kuvassa). Kerhoissa oli lapsia 6-vuotiaista 12-kesäisiin. Kerhotoiminnan tavoite oli houkutella uusia salibandysta innostuneita lapsia aloittamaan harrastuksen TPS:ssa. Tulos oli toivottu. Vuoden 1999 puolelle ehdittäessä seuran jäsenmäärä oli kasvanut 545:een. Lukua nosti myös ensimmäistä kertaa aloitettu tyttösalibandytoiminta jota oli heti kolmessa juniori-ikäluokassa. NISSINAHO TOI VÄRIÄ
Nissinaho oli tehokas pistetykki, mutta oli myös koko 1.divisioonan kauden 1998-99 jäähykuningas 74 minuutillaan. TPS:n paidan puki jälleen päälleen myös perustajajäsen Toni Sirkiä, joka palasi tuttuun seuraan paikallisvastustaja ASK:sta. ASK oli pudonnut edellisenä keväänä 2.divisioonaan. NUNNAVUORESSA JOPA YLEISÖÄ!Edustusjoukkue muutti myös uuteen kotihalliin. Virusmäentien SalibandyCenter vaihtui Runosmäessä sijaitsevaan Nunnavuoren palloiluhalliin. TPS pystyi näin tarjoamaan yleisölle paremmat olosuhteet oheispalveluita myöten. Nunnavuoren kaukalo oli normaalia pienempi ja tarkoitus oli tarjoilla vastustajille myrkkyä pelikentällä. Yleisökin löysi tiensä Nunnavuoreen. Ensimmäisessä kotipelissä SB Karhuja vastaan oli noin 100 katsojaa, mikä oli luultavasti siihen mennessä TPS Salibandyn yleisöennätys. Pelaajatkin olivat hämmennyksissä: onko meillä oikein yleisöä? TPS ei tuloksellisesti yltänyt ihan tavoitteeseensa. Se sijoittui viidenneksi. Tärkeintä silti oli, että joukkue oli vakiinnuttanut paikkansa 1.divisioonan keskikastissa.
|