Kolmas erä ratkaisi voiton KooVeelle – ”Tahtotila ei vain riittänyt”

Kolmas erä ratkaisi voiton KooVeelle – ”Tahtotila ei vain riittänyt”

TPS sai päivän ottelussa vastaansa KooVeen, ja tasaiseksi uumoiltu kamppailu sitä olikin. Kaksi ensimmäistä erää mentiin rinta rinnan, kunnes kolmannessa erässä tamperelaiset ottivat kuskin paikan ja tekivät maalit, kun niitä tarvittiin. Ottelu päättyi lukemiin 2-5 (1-1, 1-2, 0-2) vierasjoukkueen hyväksi. Parhaat tehopisteet keräsivät KooVeen Roosa Salmela (2+0) ja TPS:n Milla Nordlund (1+1). Suuressa roolissa olivat myös maalivahdit Noora Vuorela sekä vierasjoukkueen Sara Aaltonen, jotka kumpikin ottivat tärkeitä torjuntoja läpi ottelun.

TPS:ltä kokoonpanoon pitkän loukkaantumisen jälkeen palasi Emmi Pahikkala. KooVeen listalla taasen oli iso aukko Oona Kaupin poissaolon takia. Kumpikin joukkue pyrki pelaamaan kolmella kentällä vierasjoukkueen kuitenkin onnistuessa tässä paremmin, kun kaikki viisikot pääsivät maalin makuun. Tepsittärien harhasyötöt löysivät liian usein tiensä vastustajan lapaan, ja nopeasti kääntänyt KooVee sai näistä paljon vaarallisia maalipaikkoja. ”Kaveri oli paremmin hereillä ja heidän parempi tahtotilansa ratkaisi tänään. Kaksinkamppailuihin tarvitaan kaikilta lisää kovuutta”, kommentoi puolustaja Tiina Hoikkala.

”Pelinä ja pelillisesti ihan hyvää tekemistä. Yksittäisten pelaajien tahtotila ei vain ollut riittävällä tasolla. Kun kaksinkamppailut menivät järjestäen vastustajan pussiin, niin on vaikea kuvitella tällaista yhden maalin peliä, mitä se kaksi ensimmäistä erää oli, lähteä viemään. Parempaa tekemistä kuin syksyllä, mutta paljon vielä ollaan jäljessä”, jatkoi puolestaan päävalmentaja Aki Vilander.

 

Ensi viikolla tulessa ovat maajoukkueet, ja U19-tyttöjen mukaan TPS:ltä lähtevät Milja RastasNoora RantanenSalla Ranta sekä Jannike Grönroos. Liigaottelut jatkuvat seuraavan kerran 10.2. kotiottelulla NST:tä vastaan.

Kuvia ottelusta Salibandyliigan tilillä