TPS:n valtakunnallista sarjaa pelaavat joukkueet ovat taas olleet laajalla rintamalla tulessa menneellä viikolla. Alla pientä koontia viikon otteluista.
B-tytöt:
B-tyttöjen viikko piti sisällään kaksi kamppailua. Keskiviikkona joukkue hävisi niukasti EräViikingeille, viikonloppuna puolestaan sarjakärki PSS oli reilummin edellä. Työt jatkuvat hyvällä asenteella kuten tähänkin saakka!
A-nuoret:
A-nuorten viikko toi mukanaan ensimmäisen nollan pisteen ottelun, kun TPS hävisi niukasti vieraskamppailun Happeelle. Joukkue on tällä hetkellä kuitenkin hyvissä asemissa kärkiryhmässä.
B-pojat:
B-poikien hyvä tulosvire jatkui kuluneellakin viikolla, kun se kaatoi perjantai-illan laadukkaassa juniorisalibandyottelussa Classicin. Joukkue jää maaottelutauolle seitsemän pelin voittoputkessa ja sarjakärjessä.
B Akatemia:
B Akatemian nousujohteinen tuloskunto ei vielä tuonut palkintoa pisteiden muodossa. Erityisesti viikonlopun kamppailu kärkijoukkue Happeeta vastaan antaa luvan odottaa myös tuloksia.
B-poikien 1.divisioonan tilastot
C1-pojat:
C1-poikien viikon ainoa kamppailu päättyi tappioon, kun Classic oli keskinäisessä kamppailussa selvästi parempi. TPS on tällä hetkellä erittäin tasaisessa sarjassa kuudentena, pisteen ykkössijaa perässä.
C2-pojat:
C2-poikien erinomainen vire sai jatkoa. Joukkue voitti viikon molemmat pelinsä ja porskuttaa nyt neljän ottelun voittoputkessa. Nousujohteinen vire on nostanut joukkueen mukaan kärkikamppailuun.
Tällä viikolla juniorisarjat ovat EFT-tauolla.