Naiset pisteittä paluumatkalle

Share |
03.11.2018

Naiset laittoivat tänään porvoolaisten puolustuksen kovaan testiin, mutta hyvistä paikoista ja hyvästä pelistä huolimatta numerot eivät jättäneet selitettävää. Bussin kyytiin ei paluumatkalle saatu muuta kuin pelaajat ja kinkkukiusaus, kun lopputulos taululla oli tänään kotijoukkueelle 6-3 (1-0, 1-1, 4-2).

TPS lähti otteluun samalla kaavalla kuin viikko sitten: korkealla karvauspelillä haettiin riistoja niin hyökkäys- kuin keskialueellekin. Katkot tarjosivat hyviä paikkoja, mutta niistä naulattiin lähinnä pallonkuvioita takaseinään. PSS hyödynsi taasen oman katkonsa ja siirtyi 1-0 johtoon ajassa 09:58. 

Toisessa erässä oma taso pystyttiin pitämään hyvänä, lukuun ottamatta muutamaa ns. ”pesukonetta” omassa päässä. PSS sai tehtyä vielä toisen osuman, kunnes aivan erän loppuhetkillä Sofia Leino punnersi laidasta keskustaan ja kanttiveto viuhui ylänurkkaan. 

sofialeino5.jpg

Sofia Leino oli totutun tehokas ja viimeisteli tänään kaksi osumaa (Kuva: Anssi Koskinen / Salibandy.fi)

Tasaista ja niukkaa maalien muodossa kamppailusta uumoiltiinkin. Tempo oli odotetun korkea ja vastustajan viisikkopeli kurinalaista. Tähän asti hyvin eteenpäin viety peli alkoi kuitenkin kolmannessa erässä rikkoutua hieman heppoisesti vihelletyistä kahdesta turkulaisjäähystä. Ensimmäinen alivoima selätettiin, mutta toisella alivoimalla jouduttiin nöyrtymään pitkän pyörityksen päätteeksi. Asialla Linda Törnqvist, jonka lavasta ennen jäähyjä syntyi myös 3-1 osuma. Tilanteesta 4-1 siis lähdettiin aikalisän kautta sisuuntuneina taistelemaan. Leino kavensi illan toisellaan tilanteeksi 4-2 tepsittärien pelatessa ilman maalivahtia. Seuraavat maalit teki kuitenkin PSS, kun kotijoukkue pääsi iskemään kahdesti tyhjiin. Laura Rantasen 6-3 -osuma oli enää laiha lohtu, kun aika pelikellosta alkoi eittämättä loppua. Pisteet jouduttiin jättämään Porvooseen loppulukemin 6-3. Eniten pisteitä tänään tepsittäristä keräsivät Sofia Leino (2+0) ja Iina Siirilä (0+2).

”Ensimmäisen erän tappioasemasta huolimatta pelin alkupuoli oli meiltä pirteää tekemistä. Siitä eteenpäin tuntui, että oltiin vähän väliä askeleen vastustajaa jäljessä. Maalipaikkoja kyllä oli, ne vain jäivät tänään hyödyntämättä. Vastustaja sitten taas teki tarpeeksi maaleja, niin silloin tulos harvemmin on muuta kuin tämä", summasi kapteeni Jenna Saario omiensa otteita. 

Ensi viikolla sarjassa pidetään maajoukkuetaukoa, kun sekä U19-tytöt että naisten maajoukkue pelaavat EFT-turnauksensa Sveitsissä. Mukana tyttöjen mukana TPS:sta on Jannike Grönroos, naisten mukaan lähtevät Jenna Saario ja Sofia Leino.

”Hyvillä fiiliksillä kohti EFT:tä, kiva päästä painimaan kärkimaiden kanssa. Sieltä kun kotiudutaan niin katseet käännetään heti lauantain peliin, ja Kupittaan Palloiluhallissa nähdään varmasti sisuuntunut ja nälkäinen TPS", päättää Saario.

Tepsittärien ottelut jatkuvat siis lauantaina 17.11. Kupittaan Urheiluhallilla klo 13, jolloin vastaan saadaan Tampereen Classic. Tervetuloa silloin katsomoon!

18.11.2018Miehet Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon!
18.11.2018Miesten Suomen Cup jatkuu tänään Espoossa - vastassa hurja määrä liigakokemusta
17.11.2018Kolmannen erän hurmos ei kantanut loppuun saakka - Classic kaatoi miehet Kupittaalla
15.11.2018Lauantain Turku vs Tampere syyskauden huipennuksena - TPS iskee Classicin kimppuun kolmessa ottelussa
14.11.2018Happee kaatui Hirviteatterissa hurjan trillerin jälkeen
14.11.2018TPS Salibandy hakee toiminnanjohtajaa - katso tästä lisää!
13.11.2018Tepsistä kolme pelaajaa mukana seuraavassa U23-maajoukkueessa
13.11.2018Miesten kausi jatkuu keskiviikkona Hirviteatterissa
09.11.2018Heikko päätöserä koitui miesten kohtaloksi - Oilers nappasi pisteet mukaansa
07.11.2018Kupittaan perjantai-ilta tarjoaa todellista salibandyherkkua - Oilers Palloseuran vieraaksi liigan huippukamppailuun

Siirry arkistoon »