Naisten Salibandyliiga starttaa TPS:n osalta 22.9. - mustavalkoiset valmiina uuteen kauteen

Share |
14.09.2018

Naisten edustusjoukkue aloittaa historiansa 11:sta liigakautensa 22.9. kun se kohtaa avauksessaan Leaf Areenalla ÅIF:n klo 15:00 alkavassa kamppailussa. Edelliskausi päättyi puolivälieriin, kun hallitseva Suomen mestari SB Pro pudotti Palloseuran jatkosta otteluvoitoin 3-0. 

Joukkue on uusiutunut jonkin verran uuteen kauteen lähdettäessä. Ykkösviisikon teholaituri Milla Nordlund siirtyi Ruotsin pääsarjan Endreen, maalivahti Laura Still EräViikinkeihin sekä muutama kokeneempi peluri jätti ainakin toistaiseksi liigakentät siviilikiireiden vuoksi. Tilalle maajoukkueen valmennustiimissäkin koutsaava Aki Vilander sai hankittua Salon Hukusta superlahjakkuus Joanna Kaasalaisen sekä maalivahti Anniina Orrenmaan. Lisäksi omista nuorista mukaan nostettiin puolustajat Hanna Vainio ja Anni Lehto sekä hyökkääjät Verna Matilainen ja Emilia Troberg. Myös valmennustiimi vahvistui kesän aikana, kun A-nuorissa loistavaa työtä tehnyt Lari Molkka sekä videovalmentaja Teemu Kovasiipi liittyivät Vilanderin valmennustiimiin päävalmentajan ja Juha Lindellin tueksi.

Salibandy.fi haastatteli joukkueen tähtipelaaja Jenna Saariota viime viikolla ja voit lukea Jennan haastattelun täältä! Eilen järjestetyssä liigainfossa kerrottiin myös muista Naisten liigan uudistuksista, joista voit lukea lisää täältä! Lisäksi Paakallo.fi julkaisi perinteisen liigaennakkonsa Naisten Salibandyliigasta eilen.

Lisää alkavasta kaudesta ja kauden avausottelusta lähipäivien aikana!

18.11.2018Miehet Suomen Cupissa kahdeksan parhaan joukkoon!
18.11.2018Miesten Suomen Cup jatkuu tänään Espoossa - vastassa hurja määrä liigakokemusta
17.11.2018Kolmannen erän hurmos ei kantanut loppuun saakka - Classic kaatoi miehet Kupittaalla
15.11.2018Lauantain Turku vs Tampere syyskauden huipennuksena - TPS iskee Classicin kimppuun kolmessa ottelussa
14.11.2018Happee kaatui Hirviteatterissa hurjan trillerin jälkeen
14.11.2018TPS Salibandy hakee toiminnanjohtajaa - katso tästä lisää!
13.11.2018Tepsistä kolme pelaajaa mukana seuraavassa U23-maajoukkueessa
13.11.2018Miesten kausi jatkuu keskiviikkona Hirviteatterissa
09.11.2018Heikko päätöserä koitui miesten kohtaloksi - Oilers nappasi pisteet mukaansa
07.11.2018Kupittaan perjantai-ilta tarjoaa todellista salibandyherkkua - Oilers Palloseuran vieraaksi liigan huippukamppailuun

Siirry arkistoon »