Suomen U16-pojilla ensimmäiset kansainväliset ottelut - mukana kaksi TPS-pelaajaa

Share |
27.03.2018

u16_ekaryhma.jpg

Suomen U16-poikien salibandymaajoukkue pelaa kaikkien aikojen ensimmäiset kansainväliset ottelunsa huhtikuussa Sveitsissä, ja joukkue tuohon tapahtumaan on valittu.

Joukkueeseen on nimetty kaksi maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa. TPS:aa joukkueessa edustavat Daniel Kortetmäki ja Waltteri Vesterinen.

- Valinta oli todella vaikea, sillä meillä on hieno 2002 syntyneiden ikäluokka, jonka taival U16:ssa käytännössä huipentuu tähän Sveitsin tapahtumaan, päävalmentaja Jussi Huovinen kertoo.

- Kaikki huiput eivät mitenkään mahtuneet mukaan ja moni todella hyvä pelaaja jäi vielä tällä kertaa rannalle. Olemme ennen kaikkea koettaneet löytää potentiaalia ja lähestyä valintoja sitä kautta, missä näillä jätkillä on eväitä myöhemmin pelata. Kaikki huippuyksilöt sekä joukkueessa että sen ulkopuolella ymmärtävät, että tämä on vain välietappi kohti kansainvälistä huippua miehissä.

Päävalmentaja lähettää ikäluokan kärkipelaajien seuroille lämpimät kiitokset hyvästä yhteistyöstä.

- Olemme päässeet käymään hyviä keskusteluja valmentajien kanssa, ja heillä on ollut ymmärrys, että vaikkei meitä aina katsomossa näkyisikään, se ei tarkoita, ettemme seuraisi ja tarkkailisi pelaajia. Valmentajilta on tullut hienosti videoita ja dataa, ja olemme katsoneet hurjan määrän videoita ja leikanneet pelaajien otteista klippejä.

Valinnoissakin näkyy, että U16-maajoukkuevalmentajat eivät ajattele pelaaja vain ”puolustajina”, ”keskushyökkääjinä” tai ”laitahyökkääjinä” vaan pelaajina, joiden rooli nykysalibandyssa vaihtuu tilanteiden mukaan.

- Ryhmässä on hyvin monipuolisia pelaajia, esimerkiksi paljon sarjoissa senttereinä pelanneita, jotka pystyvät pelaamaan myös laidalla, sekä pelaajia, jotka pärjäävät yhtä lailla hyökkääjinä kuin puolustajinakin.

Ottelut (ajat Suomen aikaa):

Pe 27.4.

Klo 19.00 Czech Selection - Saksa U17
Klo 21.00 Tatran Stresovice - Suomi U16

La 28.4.

Klo 10.00 Czech Selection - Sveitsi U17 Keski
Klo 11.30 Suomi U16 - Sveitsi U17 Itä
Klo 14.00 Czech Selection - Sveitsi U17 Länsi
Klo 15.30 Saksa U17 - Sveitsi U17 Keski
Klo 17.00 Sveitsi U17 Länsi - Sveitsi U17 Keski
Klo 18.30 Sveitsi U17 Itä - Tatran Stresovice
Klo 21.00 Sveitsi U17 Länsi - Saksa U17

Su 29.4.

Klo 10.00 A3 - B3
Klo 12.30 Pronssiottelu
Klo 15.00 Loppuottelu

Jos Suomi selviytyy finaaliin, se pelataan klo 12.30.

Suomen U16-joukkue Sveitsiin

Maalivahdit:

Aki Karjalainen LNM
Saku Kontulainen Steelers

Kenttäpelaajat:

Jimi Ahonen Happee 
Tatu Havula Josba
Julius Huppunen NST
Jakob Kerola EräViikingit
Pyry Kauppinen Steelers
Daniel Kortetmäki TPS
Viljami Järvikangas SPV
Otto Kilpi FoSu
Alpo Laitila Classic
Valtteri Lämsä LNM
Tuomas Markkula GrIFK
Matti Minkkinen O2-Jyväskylä
Justus Mustonen Esport Oilers
Arttu Pylväläinen Happee
Oliver Sillanpää ÅIF
Mikael Sjöblom GrIFK
Joonatan Veijola Steelers
Waltteri Vesterinen TPS
Antti Vikstedt OLS
Roope Wikström Nokian KrP

Jussi Huovinen päävalmentaja 
Ilja Pantzar valmentaja 
Jarno Nikulainen valmentaja 
Ilona Ihalainen fysioterapeutti 
Ville Jokinen mv-valmentaja 
Tommi Palonen joukkueenjohtaja

Lue tiedote kokonaisuudessaan täältä

21.09.2018Naisten liiga käyntiin kotiottelulla - tepsittäret askiin huomenna
19.09.2018Loistava kotiyleisö joutui pettymään - Koovee vei pisteet jatkoajalla
17.09.2018Kotiavaus vuorossa keskiviikkona - katso tästä Koovee-ottelun ennakkopaketti!
16.09.2018Miehet avasivat kautensa vierasvoitolla - LASB kaatui Suurhallissa selkein lukemin
16.09.2018Miehet kauden avaukseen seuraavalla kokoonpanolla
15.09.2018Miesten liigakausi käyntiin sunnuntaina Lahdessa
14.09.2018Naisten Salibandyliiga starttaa TPS:n osalta 22.9. - mustavalkoiset valmiina uuteen kauteen
13.09.2018Runkosarjan aloitus enää muutaman päivän päässä - katso tästä harjoitusotteluiden viisi hienointa TPS-osumaa!
13.09.2018TPS Salibandy ry:n vuosikokous 28.9.2018 klo 18:00 alkaen
10.09.2018Jussi Töyrylä rinnakkaisedustuksella Rauman SalBan riveihin

Siirry arkistoon »