TPS:lle vieraspisteet Tampereelta

Share |
04.03.2018

25708960327_71b357e369_z2.jpg

Kooveen ja TPS:n ottelussa avausmaalia saatiin odottaa lähes puolitoista erää. Lopullinen ratkaisu nähtiin päätöserässä.

Avauserä oli maaliton, vaikka molemmat joukkueet pääsivät yrittämään kuparisen rikkomista ylivoimalla. Ensimmäisenä jäähylle laitettiin TPS:n Janne Nurminen, mutta kotijoukkueen ylivoima kuivui kokoon heti kättelyssä, kun Kooveelle tuomittiin joukkuerangaistus liian monesta kenttäpelaajasta.

Erän lopulla Koovee pääsi yrittämään uudemman kerran ylivoimaa, kun Jaakko Hautamäki joutui istunnolle, mutta tulosta ei onneksi syntynyt.

Toisen erän alussa Koovee pääsi jälleen ylivoimalle ja jälleen jäähylle komennettiin Hautamäki, mutta tamperelaisten ruuti oli edelleen märkää. Ottelun ensimmäinen osuma nähtiin ajassa 29.32, kun Juho Sorri vei vieraat 0-1 -johtoon. Seuraavassa vaihdossa Toni Salminen lisäsi siirretyn rangaistuksen aikana tilanteeksi 0-2. Syöttäjänä kunnostautui kaksi jäähyä istunut Jaakko Hautamäki. Eroa maalien välillä oli vain 32 sekuntia.

Tämän jälkeen pöytäkirjaan merkattiin jälleen jäähyt per joukkue. Erän lopulla ajassa 37.43 Koovee onnistui ohittamaan turkulaisten maalilla pelanneen Santtu Yläsen. Maalintekijänä Samuli Segerman. Enempää maaleja ei erässä nähty, joten turkulaisten 1-2 -johtoasemasta lähdettiin päätöserään.

Kolmannen erän alussa Koovee nousi tasoihin, kun ajassa 40.57 Riku Reunamäki muutti tilanteeksi 2-2. Erän puolivälissä TPS hyppäsi takaisin kuskin paikalle, kun joukkueiden edellisen kohtaamisen Turussa jatkoajalla ratkaissut Sami Saarinen onnistui maalinteossa. Ajassa 49.19 syntyneeseen osumaan syöttöpiste Jaakko Hautamäelle.

Maalin jälkeen TPS joutui jälleen alivoimalle, mutta tälläkään kertaa ei Koovee onnistunut erikoistilanteestaan. Ja kun et itse tee, kaveri kyllä tekee - näin kävi taas kerran, sillä ajassa 53.03 Juho Sorrin illan toinen osuma muutti tilanteeksi 2-4.

Enempää maaleja ei ottelussa enää nähty, joten pisteet matkasivat turkulaisten mukana lukemin 2-4.

Ottelun jälkeen TPS:n päävalmentaja Jukka Ruotsalainen oli ainakin osittain tyytyväinen omiensa esitykseen.

- Avauserässä oltiin vähän huolimattomia pallollisessa pelissä ja annettin kaverille turhaan vastahyökkäysmahdollisuuksia. Tuomarilinja oli tänään molemmille varsin haastava ja noinkin siistiksi peliksi tuli todella paljon jäähyjä ja se sotki normaalia viisikkkopeliä.

- Alivoima toimi ja Santtu pelasi maalissa varmasti. Tänään oltiin tuon verran parempia ja ansaittu voitto meille, Ruotsalainen summasi.

TPS:n osalta runkosarja huipentuu lauantaina 10. maaliskuuta, kun hallitseva Suomen mestari ja runkosarjan voiton varmistanut Tampereen Classic saapuu vieraaksi Kupittaalle. Ottelu alkaa klo 17.00

Koovee - TPS -ottelun tilastot

Salibandyliigan tilastot

21.09.2018Naisten liiga käyntiin kotiottelulla - tepsittäret askiin huomenna
19.09.2018Loistava kotiyleisö joutui pettymään - Koovee vei pisteet jatkoajalla
17.09.2018Kotiavaus vuorossa keskiviikkona - katso tästä Koovee-ottelun ennakkopaketti!
16.09.2018Miehet avasivat kautensa vierasvoitolla - LASB kaatui Suurhallissa selkein lukemin
16.09.2018Miehet kauden avaukseen seuraavalla kokoonpanolla
15.09.2018Miesten liigakausi käyntiin sunnuntaina Lahdessa
14.09.2018Naisten Salibandyliiga starttaa TPS:n osalta 22.9. - mustavalkoiset valmiina uuteen kauteen
13.09.2018Runkosarjan aloitus enää muutaman päivän päässä - katso tästä harjoitusotteluiden viisi hienointa TPS-osumaa!
13.09.2018TPS Salibandy ry:n vuosikokous 28.9.2018 klo 18:00 alkaen
10.09.2018Jussi Töyrylä rinnakkaisedustuksella Rauman SalBan riveihin

Siirry arkistoon »