Playoff-viikko päätökseen tiistaina

Share |
12.02.2018

39912928341_2e9d0cc192_z.jpg

Miesten liigajoukkue kohtaa viikon kolmannessa pelissään Jyväskylän Happeen.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran lokakuun lopulla Jyväskylässä, jolloin turkulaiset pystyivät kairaamaan arvokkaan vierasvoiton maalein 1-3. Samalla TPS varmisti paikan Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle.

Edellisessä ottelussaan TPS pelasi OLS:aa vastaan Oulussa sunnuntaina ja joukkue kotiutui reissusta vasta maanantaiaamun puolella. Joukkue kärsii myös flunssa-aallosta, joten päävalmentaja Jukka Ruotsalaisella on miettittävää kokoonpanon suhteen.

Ottelu OLS:aa vastaan päättyi kuitenkin tiukan taistelun jälkeen 1-3 -voittoon, joten TPS on nyt sarjataulukossa tasapisteissä viidentenä olevan Indiansin kanssa. Vastaavasti Happee on pisteen edellä turkulaisia, joten kyseessä on todellinen neljän pisteen ottelu.

Vierasjoukkue Happee kärsi edellisessä ottelussaan hieman yllättäen tappion LASBille, joka vei pisteet 4-5 -jatkoaikavoitolla. Turkuun joukkue saapuu hyvin levänneenä, sillä aikaa LASB-ottelusta on yli kaksi viikkoa. 

TPS on vastaavasti päässyt kiinni "playoff-rytmiin", sillä Happee-peli on jo kolmas seitsemän päivän sisällä.

TPS - Happee Kupittaan palloiluhallissa tiistaina 13.2 klo 18.30

Vierasjoukkue Happee

Salibandyliigan tilastot

 

header_logo.png
Lippujen hinnat ovelta: 
    • Aikuiset 12 € (aikuiset S-Etukortilla 10 €),
    • Erikoisliput (työttömät, eläkeläiset, opiskelijat) 6 €
    • Lapset (7-16-vuotiaat) 4 €
23.02.2018Naiset emännöivät Classicia Kupittaalla
22.02.2018TPS salibandyn superpäivä kruunaa hiihtolomaviikon
17.02.2018TPS:lle vieraspisteet Lahdesta
17.02.2018Kumman kurssi kääntyy nousuun?
13.02.2018Naiset jälleen voittoon - Laura Rantaselle hattutemppu
13.02.2018Happee tyly vieras - Laineelle punainen kortti
12.02.2018Naisten tiivis ottelutahti saa jatkoa - huomenna vieraana ÅIF
12.02.2018Playoff-viikko päätökseen tiistaina
11.02.2018TPS:lle tärkeät vieraspisteet Oulusta
10.02.2018Takaisin voittojen tielle

Siirry arkistoon »