Pisteen kanssa kotimatkalle

Share |
15.11.2017

EräViikingit tarjosi naisille viimeiseen asti tiukan vastuksen, ja ottelu saatiin pakettiin vasta rangaistuslaukausten jälkeen. Pidemmän korren veti lopulta kotijoukkue pienimmällä mahdollisella erolla – rankkareista yksi enemmän sisään ja kaksi pistettä helsinkiläisille lukemin 4-3. Sarjajärjestelmän uusiuduttua täksi kaudeksi, myös ottelun jatkoajan tai rangaistuslaukaukset hävinnyt joukkue saa pisteen, joten tepsittärille yksi pojo mukaan Mosalta.

37456435310_18eddb8b97_z.jpg

Sofia Leino oli yksi TPS-onnistujista EräViikinkejä vastaan. (Kuva: Anssi Koskinen)

Pisteistä käytiin läpi ottelun tasaista vääntöä, ja varsinaisen peliajan erät pelattiinkin tasan: 0-0, 1-1, 2-2. TPS oli tappiolla vielä 30 sekuntia ennen loppua, mutta Milla Nordlund sai tuikattua pallon maaliin 6vs5-tilanteessa. TPS:n ensimmäisen maalin pussitti Jenna Saario, ja toisessa maalissa karistettiin melkoinen eläintarha selästä, kun Sofia Leino onnistui avaamaan kauden maalitilinsä tarkalla vedollaan. Suurin TPS-onnistuja oli tänään maalivahti Noora Vuorela, jonka kylmänviileät huipputorjunnat pitivät vierasjoukkueen voittotaistelussa mukana.

Noora Vuorela, yksi piste mukaan, mitä kommentteja pelistä?

- Peli oli tasainen, ja olisi loppujen lopuksi voinut kääntyä kummalle vaan. Omalla maalilla tarvittaisiin kuitenkin paljon lisää kovuutta, sillä vastustaja pääsi tekemään maalinsa ihan ykkössektorista. Meidän pallollinen peli oli kuitenkin ajoittain laadukasta ja saatiin hyvin luotua maalipaikkoja, mutta viimeistely jäi uupumaan.

Muu joukkue jää kuukauden mittaiselle tauolle peleistä, mutta sinulla on edessä ensin lämpöleiri Dubaissa ja sen jälkeen ensimmäiset aikuisten MM-karkelot. Millä fiiliksillä lähdet matkaan?

- Todella odottavat ja hyvät fiilikset, innolla etiäppäin! Naisten MM-kisat ovat olleet unelmana jo pitkään, ja tuntuu huikealta päästä pelaamaan niitä pelejä!

 

17.10.2018Jenna Saario ja Sofia Leino mukaan tuoreimpaan naisten maajoukkueeseen
16.10.2018Miesten loukkaantumistilanteeseen päivitystä - Juvosen ja Koskisen kausi ohitse
15.10.2018Miesten päävalmentaja Jukka Ruotsalainen vieraili Auran Aaltojen lähetyksessä
12.10.2018Koovee jälleen kova kotonaan - tepsittäret taipuivat loppuhetkillä
12.10.2018Naisilla vierasreissu Tampereelle
10.10.2018Miehiltä upea nousu loppuhetkillä - Indians kaatui jatkoajalla
10.10.2018Miesten keskiviikon kokoonpano selvillä - näillä miehillä Indiansin kaatoon
08.10.2018Keskiviikon ottelussa tehdään hyvää - TPS mukana Roosa nauha-kampanjassa!
08.10.2018Miesten kotiottelut jatkuvat keskiviikkona - vastassa Westend Indians
06.10.2018Miehille tärkeät kolme pistettä Oulusta

Siirry arkistoon »