Naisille kotivoitto ja pistetili auki

Share |
30.09.2017

lattyiinamv.jpg

Naiset ottivat tänään kauden avauspisteet kotonaan tylysti lukemin 12-2. Vierailija O2:sta ei päästetty missään vaiheessa mukaan peliin, ja kotijoukkue oli selkeästi parempi kaikilla osa-alueilla. Tehojen makuun pääsivät maininnan arvoisesti Jenna Saario neljällä osumallaan, sekä jo totutun tehokas Milla Nordlund keräsi pisteet 1+6. 

Ensimmäinen erä oli alusta asti hyvää tekemistä mustapaidoilta, mutta pari helppoa päästettiin omiin, ja tilanne 4-2. Toiseen erään haluttiin parantaa omaa peliä, ja siinä onnistuttiin. Tepsittärien hyvä liike ja kamppailuvoima näkyivät selkeästi, ja tilanteet voitettiin järjestäen. Viime pelien tehottomuus jäi viimeistään nyt historiaan ja eroa revittiin urakalla: 6 häkkiä vastustajan päätyyn ja peli käytännössä jo pelattu. Viimeisessä erässä ote lipsui hieman ja hyökkäyksiä pelattiin kuin Barcelona konsanaan, mutta viimeistelyyn keskittyminen alkoi uupua. Nuorempi Saario päätti kuitenkin vielä kaunistella lukemia ja summerin soidessa taululla komeilivat numerot 12-2, kun oma pää pidettiin loppupelin ajan puhtaana. Tästä ansaitut pisteet omaan pussiin ja liigapelit tauolle hetkeksi. 

Ottelun maalipyssy Jenna Saario, mitä mietteitä pelistä?
- Nyt saatiin vihdoin ketsuppipullon korkki auki ja päästiin kiinni omaan pelitapaan. Pelattiin omilla vahvuuksilla ja joukkueessa oli hyvä fiilis koko pelin ajan!

Päävalmentaja Aki Vilander, päällimmäiset fiilikset ottelusta?
- 12 maalilla voittaa pelejä.

Näihin ytimekkäisiin sanoihin ja tunnelmiin päätetään tämä hunajainen lauantai! Liigapelit jatkuvat naisilla siis vasta 21.10. vierasottelulla ÅIF:ia vastaan, sillä välissä pelataan Champions Cupia, sekä Suomen Cupia. Seuraavan kerran kotona pelataan 9.11., tervetuloa katsomoon!

15.10.2017Naisille luu käteen - Pro jatkoon Suomen Cupissa
15.10.2017Voittoputki tylysti poikki Seinäjoella
14.10.2017Suomen Cup käyntiin naisten osalta
13.10.2017Välimäki, Kortetmäki ja Vesterinen mukaan U16-maajoukkueeseen
12.10.2017TPS:lle toinen perättäinen voitto
11.10.2017TPS:lla edessä kiireinen loppuviikko
07.10.2017TPS:n tie nousi pystyyn Champions Cupissa
06.10.2017Naiset välierään Champions Cupissa!
01.10.2017Voittotili auki OLS:n kustannuksella
30.09.2017Naisille kotivoitto ja pistetili auki

Siirry arkistoon »