Valikko Sulje

TPS ja Classic keskiviikkona välieräuusinnassa – “Heitä vastaan voisi pelata vaikka joka pelissä”

TPS ja Classic lähtevät keskiviikon huippukamppailuun Kupittaalla tasapisteistä – 12 ottelua on tuottanut kummankin pistesarakkeeseen 30 pistettä. Tällä hetkellä joukkueet majailevat sarjataulukon sijoilla 2. ja 3. – pisteen jäljessä kaksi ottelua enemmän pelannutta Esport Oilersia.

Yksi TPS:n alkukauden vahvan vireen takuumiehistä on ollut tuttuun tapaan Miko Kailiala. Kailialan 12 ensimmäistä ottelua ovat tuottaneet peräti 22 maalia, joiden myötä mies miehittää tällä hetkellä F-liigan maalipörssin piikkipaikkaa. Vahva alkukausi tuotti myös F-liigan kapteenien ja valmentajien äänestyksessä valinnan syyskauden All Stars -kentälliseen. Myös Oskari Fälden ja Jere Niemelä saivat tunnustuksen syyskauden vireestään. 

“No, kivaltahan tämmöiset valinnat aina tuntuvat, varsinkin kun tiedostaa kuinka kovia pelaajia samalta pelipaikalta vielä löytyy. Tosin ei tässä nyt ihan hirveästi keulimaan vielä lähdetä, mulla ja meillä joukkueena on ihan erinäköiset tavoitteet tälle kaudelle”, toteaa Kailiala Classic-ottelun aattona.  

Kailiala nähtiin Suomen maajoukkueen mukana kuun alussa Sveitsissä pelatuissa MM-kisoissa. Pettymykseen ja MM-pronssiin päättyneet kisat ovat maajoukkuepelaajille tiukka rypistys, mutta paluu arkeen tapahtuu F-liigan tiiviissä ohjelmassa kuitenkin nopeasti. Kailiala myöntää haasteen. 

“Kieltämättä paluu takaisin arkeen on aina kisojen jälkeen kohtalaisen työlästä. Sitä elää pari-kolme viikkoa samojen ukkojen kanssa ja omassa “kuplassa”, jonka jälkeen paluu takaisin arkeen on aina pienen työn takana. Ideaalitilanteessa kisojen jälkeen olisi pieni tauko peleistä, mutta nyt mennään näillä.”

TPS:n keskiviikon vastustaja Classicilta nähtiin MM-kisoissa peräti 11 pelaajaa. Useampi MM-kisäkävijä on nähty Classicin tauon jälkeisissä peleissä katsomon puolella, mutta menoa se ei ole haitannut. Se on voittanut MM-tauon jälkeen pelatuista kolmesta liigaottelusta jokaisen ja kaupan päälle vielä Cup-ottelun. Kailiala odottaa huippuottelua malttamattomana. 

“Kiva päästä taas näkemään miltä Mansesterilaisten peli näyttää tällä hetkellä. Jos valkata saisi, heitä vastaan voisi pelata vaikka joka pelissä. Parhaita vastaan pelaaminen on se tämänkin lajin suola.”

TPS-Classic ke 30.11. klo 18.30, Kupittaan palloiluhalli.

Liput ennakkoon TIKETISTÄ

Jaa artikkeli: