Valikko Sulje

Tehoton TPS kärsi tappion Lahdessa

Todella tehottomasti tänään Lahdessa esiintynyt miesten edustus kärsi harjoituskauden avaustappionsa kun sitä isännöinyt LASB kaatoi turkulaiset 3-1 lukemin. TPS lähti kamppailuun hieman nihkeästi ja niinpä isännät johtivat avauskaksikymppisen jälkeen 1-0 lukemin.

Toinen erä oli Tepsiltä pelillisesti erinomainen ja lopulta Jussi Töyrylä toi mustavalkoiset tasoihin Nikolas Laaksosen esityöstä. Erän loppuun TPS kärsi kaksi ikävää loukkaantumista kun Eero Jalo ja Olli Kinnunen joutuivat jättämään pelin kesken. Tämä sekoittikin turkulaisten kokoonpanoa melkoisesti ja ikävä kyllä myös Tepsin pelaamisen taso laski muutosten mukana.

Ottelun ratkaisu nähtiin viitisen minuuttia ennen päätössummeria kun LASB onnistui ylivoimansa loppuhetkillä siirtymään 2-1 johtoon. TPS haki vielä lopussa rajusti tasoitusta mutta kesken pyörityksen Joonatan Surakka karkasi läpiajoon ja viimeisteli loppulukemiksi 3-1.  Niinpä maalinteon kanssa tuskailleelle Palloseuralle kauden avaustappio.

TPS pelaa vielä ennen liigakauden alkua yhden harjoitusottelun kun se kohtaa ensi lauantaina Nokian KrPn Raholassa.

Jaa artikkeli: