Tino Salminen ja Ville Hirvisuo saapuvat takaisin!

Tino Salminen ja Ville Hirvisuo saapuvat takaisin!

Tino Salminen ja Ville Hirvisuo saapuvat takaisin Turkuun. Molempien sopimukset ovat luokkaa 2+0 vuotta.

Alla poikien mietteitä, sekä myös päävalmentaja Janne Kainulaisen ajatuksia.

Tino Salminen: 

5 kautta Classicissa ja 4 SM-Kultaa, Seurajoukkueiden MM-Kultaa ja Suomen cupin voittaja. Mikä saa Tinon palaamaan Turkuun?

Turkuun paluun vaikutti monet asiat, suurelta osin myös salibandyn ulkopuoliset kuviot. Vaikka viihdyin erinomaisesti Tampereella, niin tarkoituksena oli jossakin kohtaa palata kotikaupunkiin ja nyt siihen tuli loistava tilaisuus. Isolta osalta paluuseen vaikutti myös TPS:n viime vuosien huima kehitys ja nykyinen mahdollisuus menestyä.

 Tepsi on viidessä vuodessa muuttunut paljon. Millaiset fiilikset tulla takaisin? Millaiset odotukset tulevasta kaudesta?

Erittäin hyvillä fiiliksillä tulen Turkuun. Hienoa on ollut nähdä Tepsin kehitys viime vuosina. Odotan innolla tulevaa kautta, joukkue on vahva myös ensi kaudella ja tavoitteena ei voi olla muuta kuin kirkastaa mitali hopeasta. Itseltä odotan myös, että kehityn pelaajana ja saan ottaa vielä isompaa roolia joukkueessa. 

Menit Classiciin ja heti Classic alkoi napsimaan mestaruuksia. Onko nyt odotettavissa samaa Tepsissä?

Joukkueena ainoa tavoite on voittaa Suomenmestaruus. Suuri unelma olisi, että päästään kannua ensi keväänä Turussa nostamaan. Uskon, että jätkillä on jäänyt kova nälkä tästä kaudesta ja sen eteen ollaan valmiita tekemään päivittäin kovin hommia. 

Mikä on suurin vahvuutesi mitä tuot mukana kokemuksen lisäksi?

Kokemus tietysti yksi suurimmista. Tuon varmasti myös erilaista näkemystä pallolliseen pelaamiseen ja pallollista taitoa alakertaan sekä tietysti kovan taisteluilmeen puolustuspelaamiseen. Olen myös kova pukukoppipelaaja ja yritän tuoda rentoutta sekä iloa arkitekemiseen. 

”Hienoa saada oma kasvatti takaisin Turkuun! Tino on erittäin hyvä joukkuepelaaja ja on todella hyvä vahvistus joukkueeseemme. Tino tuo joukkueeseen tarvittavaa voittamisen kulttuuria. Vaatimustaso jokapäiväisessä tekemisessä hänen tulon myötä joukkueen sisällä varmasti kasvaa entistä korkeammalle tasolle. Uskon, että Tinossa on vielä paljon mittaamatonta potentiaalia käyttämättä. Hän tulee olemaan yksi joukkueen johtavista pelaajista niin kentällä kuin sen ulkopuolella”, Analysoi Kainulainen tulevasta paluumuuttajasta

 

Ville Hirvisuo:

2 kautta Ruotsissa ja olit tärkeä palanen Visby IBK:n nousussa Ruotsin Superliigaan. Millaista oli pelaaminen Ruotsissa ja Visby IBK:ssa?

Kyllähän se todella mukavaa oli pelata IBK:ssa, erittäin laadukas seura ja joukkue, loistavat puitteet salibandylle sekä gotlantilaisten kiinnostus salibandyyn (katsojamäärät) syitä siihen, että viihdyin erittäin hyvin.

Olet varmaan Ruotsissa seurannut Tepsin toimintaa ja otteita kentällä, Millaisilla fiiliksillä paluusi Tepsiin tapahtuu?

Olen seurannut Tepsiä niin paljon kuin vain suinkin on ehtinyt ja mahtavilla fiiliksillä takaisin kotiin. Täällä on kaikki edellytykset menestyä ja erityiskiitos omasta panoksestaan Jukka Ruotsalaiselle, jolla on ollut iso merkitys myös minunkin urallani.

Mitä tuot Ruotsista mukanasi Turkuun? Mitä oppeja olet ammentanut ja miten olet kasvanut pelaajana?

Olen Ruotsissa pelannut noin 50/50 pakkia ja sentteriä, joten monipuolisuutta tuon ainakin mukanani. Lisäksi varsinkin menneellä kaudella tuli lauottua epätavallisen paljon, joten ehkä sekin osa-alue on jollakin tavalla kehittynyt.

”Ville on monipuolinen pelaaja ja edellisellä TPS-kaudella hän osoitti, että pystyy pelaamaan kärkiketjussa liigatasolla. Iso vastuu on kasvattanut häntä varmasti Ruotsissa ja uskon, että oma kasvatti saapuu takaisin kotiin entistä parempana pelaajana.  Ville pystyy pelaamaan niin hyökkääjänä kuin puolustajanakin, ja tämä antaa meille paljon mahdollisuuksia tulevan kauden rakentamista varten. Ville pystyy ottamaan ison roolin joukkueessa ja on myös käyttökelpoinen erikoistilannepelaamisessa”, Kiteyttää ”Kainu” paluunsa tekevästä Hirvisuosta