Santeri Raatarila jatkaa TPS:n valmennustiimissä

Santeri Raatarila jatkaa TPS:n valmennustiimissä

TPS:n päävalmentajana toukokuusta 2021 työskennellyt Santeri Raatarila jatkaa joukkueen valmennustiimissä myös tulevalla kaudella. Päävalmentajan tehtävät kuluvan kauden jälkeen jättävä Raatarila jatkaa näin ollen TPS:n hyväksi tekemäänsä laadukasta työtään eri roolissa.

Ensi kaudella päävalmentajana aloittavalle Kytöhongalle Raatarilan pitäminen organisaatiossa oli yksi avaintavoitteita talven sopimusneuvotteluissa. 

“Omat urheilujohtajan tehtäväni eivät ole vähenemässä, joten minulle on ollut tärkeää saada tähän liigajoukkueen taustoille sellainen johtoryhmä ja valmennustiimi, että joukkueen arkitekeminen pystytään pitämään korkealla tasolla. Kokonaisuus ei ole vielä ihan maalissa, mutta Santerin myötä yksi iso palanen tässä on lisää.”

“Santeri on kahdella päävalmentajakaudellaan kyennyt kehittämään joukkueen pelaamista reippaasti ja isona osoituksena tästä on joukkueen sijoitus F-liigassa. Olemme tiukasti runkosarjan voittotaistelussa mukana ja kevään pudotuspelejä odotellaan jo vesi kielellä”, kertoo Kytöhonka.

Raatarila on käyttänyt pari viimeistä kuukautta arkitekemisen lisäksi omien seuraavien askelten pohtimiseen.

“Sen jälkeen kun siirtymiseni pois päävalmentajan paikalta varmistui, olen pohtinut paljon millaisista asioista haluaisin arkeni täyttyvän tulevaisuudessa sekä miten ja millaisessa ympäristössä haluaisin jatkossa valmentaa. Kun arjen palaset alkoivat loksahdella paikalleen ja tein päätöksen jäädä Turkuun, oli tutussa ja hyvässä ympäristössä jatkaminen itselleni helppo päätös. “

“Vaikka liigajoukkueen päävalmentajuus kiinnostaa itseäni edelleen tulevaisuudessa, takaraivossani on koko ajan ollut ajatus, että jossain kohtaa haluan vielä oman kehittymiseni kannalta toimia myös apuvalmentajan roolissa. En mieti vielä juurikaan ensi kautta, mutta olen iloinen päästessäni jatkamaan hommia nimenomaan juuri tässä joukkueessa sekä olemaan palanen mielenkiintoista valmennustiimiä”, Raatarila päättää.