Valikko Sulje

Miehet aloittaa pudotuspelikeväänsä

TPS-naiset aloittivat oman pudotuspelikeväänsä tyylillä voittaen puolivälierissä SB-Pron puhtaasti otteluvoitoin 3-0. Perjantaina oman vuoronsa saa TPS-miehet, jotka lähtevät kampeamaan Happeeta tieltään kohti joukkueen kovia tavoitteita. 

TPS on kohdannut Happeen kuluvan kauden aikana kolmesti. Suomen Cupin puolivälierässä jyväskyläläiset kaatui jatkoajalla, kuten kävi myös Jyväskylässä ennen MM-taukoa pelatussa F-liigaottelussa. Helmikuussa Kupittaalla taas nähtiin erittäin vahva Happee ja hirvilauma rytki TPS:n kotikaukalossa ennen kaikkea tyrmäävän tehokkaan avauseränsä (0-4) ansiosta selkeän 2-7 voiton. 

Näitä tunnelmia halutaan nähdä lisää – Lauri Stenfors on juuri iskenyt Cupin jatkoaikaosuman Happeen verkkoon marraskuussa. Kuva Anssi Koskinen

TPS:n päävalmentaja Santeri Raatarila lähtee joukkoineen pudotuspelisarjaan innolla. 

“Onhan näitä pelejä jo odotettu. Ollaan saatu mukavasti ladattua akkuja KrP-pelin jälkeen ja näyttää vahvasti siltä, että perjantaina kaukalossa nähdään energinen ja terävä TPS. 

“Vastustajana Happee on todella selkeä. Ollaan kohdattu useampaan otteeseen kauden aikana, joten tuttuja ollaan puolin ja toisin. Jos saadaan pidettyä oma pelaamisemme perustaso edellisen KrP-pelin (6-3) tasolla, niin tullaan pärjäämään varmasti”, Raatarila päättää.

Ensimmäinen puolivälieräottelu, TPS-Happee pe 18.3. klo 18.30, Kupittaan palloiluhalli. 

Liput ennakkoon Tiketistä

Jaa artikkeli: