Oma urheilu-ura alkoi Kiekko-67:n luistelukoulussa ja myöhemmin TPS:n vastaavassa. Lopetin kuitenkin sen, sillä koskaan ei pelattu, vaan vedettiin pelkkää makkaraluistelua. Salibandyn aloitinkin sen sijaan kenties hieman poikkeuksellisessa seurassa, Turun Naisvoimistelijoiden isä-poika- sählyssä.
Isäni pelasi tuohon aikaan Väinöt- nimisessä joukkueessa. Pelasimme paljon pihapelejä lapsuudessa ja Väinöt perustettiinkin sen porukan pohjalta. Isäni pelasi aina perjantaisin Kaarinan Kilosportilla ja me lapset pelasimme aina tuolloin hallin käytävillä. Tuohon aikaan Janne Kytölä muistaakseni valmensi Sheriffsien -91- syntyneiden joukkuetta ja pyysi minut siihen mukaan. Silloin ei vielä ollut oman -93 -ikäluokan joukkuetta.
Ehkä vuoden päästä saatiin oman ikäluokan joukkue, joka pelasi vuotta vanhempien sarjassa. Sillä kaudella tuli aika paljon nuhaan. Tuossa iässä koko- ja muut erot ovat aika isoja. Meillä oli kuitenkin siinä hyvä joukkue. Siinä pelasi entisistä tepsiläisistä Topi Kanervisto ja Kasper Sundell, sekä HPK:n nykyinen kapteeni Niklas Friman. Tuossa joukkueessa oli myös siihen aikaan maailman paras joukkueenjohtaja, jo edesmennyt Tuomo Lehtonen. Vaikka olimme noin 10-vuotiaita, meillä oli aina parhaat hotellit ja järjestelyt. En tiedä maksoivatko vanhemmatkaan mitään kausimaksuja, niin hyvät sponsorit meille oli hankittu. Sheriffs Cowboysien kanssa voitettiin silloin Helsingissäkin joku iso tärkeä turnaus. Ei vielä pelattu SM-sarjaa, joten se oli iso juttu.
Salmisen junioriura TPS-paidassa oli yhtä mitalisadetta. Tässä syntyy komea osuma SSV:n verkkoon C93-poikien SM-finaalissa.
Pelasin myös jalkapalloa ja siirryin TPS:ään viidennellä luokalla. Sen kautta tutustuin myös Miko Kailialaan, joka pelasi silloin salibandya vielä Liedossa. Tarkoitus oli, että pelattaisiin salibandya Sheriffseissä, koska se oli silloin niin kova. Päädyttiin kuitenkin TPS:ään, olisiko ikäluokka ollut nuoremmat C-juniorit. Olin niiden vuosien aikana palannut pihapelien kautta takaisin jääkiekon pariin, Turun Kisaveikkoihin. Oli hauskaa pelata lätkää, futista ja sählyä samaan aikaan. Siinä sai isä kuskata paljon. Isot kiitokset siitä.
Tepsissä pelasin alkuun sekä omassa, että Perttu Kytöhongan valmentamassa -92- syntyneiden joukkueessa. Taidettiin ensimmäisellä kaudella voittaa vuotta vanhempien kanssa voittaa Suomen mestaruus, ja jälkimmäisellä kaudella oman ikäluokan mestaruus. Myöhemmin A- ja B-junioreiden kanssa voitettiin myös joitain hopeamitaleita, sekä pronssimitali. En ihan tarkasti enää muista.
Miesten liigaan pääsin kesällä 2010. Kytöhonka ja Teemu Varis pyysivät mukaan kesätreeneihin jonkinlaisella myyntipuheella, että hyvin harjoittelemalla voisin ehkä saada pelata joitain minuutteja alkavalla kaudella. Treenit menivät kuitenkin sen verran hyvin, että pelasin yhtä lukuun ottamatta koko liigakauden. Tein silloin myös yhden kauden piste-ennätykseni (13p), joka on edelleenkin voimassa. Tein myös itse asiassa ensimmäisen liigamaalini ennen ensimmäistä A-juniorimaalia. Ensimmäisen liigakauden aikana pääsin myös mukaan juniorimaajoukkueeseen ja lopulta vuoden 2011 U19- maailmanmestaruuskisoihin. Sen joukkueen kanssa voitettiin maailmanmestaruus. Minut palkittiin tuona keväänä seuran vuoden poikajuniorina. Se oli aika kiva kausi.
Pelasin lopulta neljä kautta Turussa. Juniorimaajoukkueen kautta olin tutustunut Classicin pelaajiin (Salo, Johansson, Savonen jne). Olin heille joskus puolivitsillä sanonut, että voisin siirtyä Classiciin. Vitsi lopulta muuttui todeksi. Itse asiassa olin siirtymässä jo kautta aiemmin, mutta en saanut tuolloin Tampereelta koulupaikkaa. Sopimuksessani oli siihen liittyvä pykälä. Vuoden päästä Passo Peltola lähetti minulle sopimustarjouksen ja sanoi minulla olevan viikon aikaa tehdä päätös. Ajattelin siinä kohtaa, että nyt on hyvä aika lähteä. Vaikka Turussa oli mukavaa, halusin uusia haasteita salibandyssa. Juniorimaajoukkueesta tuttu Jarkko Rantala valmensi Classicia tuolloin ja sitä kautta tiesin, että he nimenomaan haluavat minut sinne.
Sain silloin myös paikan opiskelemaan rakennusinsinööriksi. Lopetin opinnot vuodenvaihteessa. En ole niinkään pohdiskelija, vaan tekijä. Sain silloin työpaikan ja olen tehnyt siitä asti myyntihommia. Olen yhä saman firman palveluksessa. Pidän ammatistani. Saan höpistä ja siitä maksetaan palkkaa. Muutossa uudelle paikkakunnalle ja uuteen joukkueeseen oli paljon opettelemista. Se oli hyvin opettavainen vuosi.
Alun perin minun piti olla Tampereella kaksi vuotta, lopulta vuosia kului viisi. Se oli kaikin puolin todella upeaa aikaa. Salibandyn osalta lähes pelkkää menestystä. Ensimmäisellä kaudella pudottiin vielä puolivälierissä voitoin 3-0 Tapanilan Erälle. Tuossa joukkueessa olivat ne kaksi ruotsalaista pelaajaa. Olisiko muistaakseni kolmas peli ollut keskiviikkona ja neljäs tarkoitettu pelattavaksi lauantaita. Kolmannen pelin jälkeen ruotsalaiset kiittivät kaudesta ja kertoivat, kuinka heillä on jo kotimatka varattu perjantaille. Siinä oltiin kaikki hieman ihmeissämme.
Sen kauden jälkeen peli ja tuloksetkin paranivat. Meillä oli hyvä nippu, josta Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen johdolla saatiin hyvin irti. Pelkät nimimiehet eivät tee hyvää joukkuetta, vaan iso tekijä on myös tekemisen kulttuuri ja ilmapiiri. Meillä oli kaksi kivikovaa kenttää ja meidän nälkäinen kolmonen. Oma rooli oli tuoda siihen kolmoseen kokemusta ja oman persoonan kautta positiivista ilmapiiriä. Oman ketjun tehtävä oli hoitaa omat hommat mahdollisimman hyvin ja sitä kautta tarjota tulosvastuussa oleville ketjuille tukea. Olisin halunnut varmasti pelata enemmänkin, mutta koin oman roolini ilmapiirin ja tsemppaamisen muodossa tärkeäksi. Se oli todella hyvin roolitettu joukkue.
Kun puhutaan Classicista, on luonnollisesti mainittava myös Passo Peltola. Hän hoitaa kaikki asiat niin hienosti ja viimeisen päälle. Joukkueeseen on imua ja toisaalta on ihan resursseja hankkia sinne täsmähankintoja. Pelaajien eteen tehdään todella paljon ja olosuhteet suorittamiselle ovat todella hyvät. Passo on tehnyt ihan mielettömän duunin rakentaessaan Classicista niin kovan joukkueen.
Olimme yhdessä Ellan (Alanko-Salminen) kanssa päättäneet jo aiemmin, että palaamme Turkuun. Vain aikataulu oli vielä auki. Viime keväänä työpaikkojen ja muiden asioiden suhteen aika alkoi olemaan kypsä paluulle. Olin myös alkanut opiskelemaan monimuotolinjalla liiketaloutta Turun AMK:ssa. Sitä kautta kokonaispaketti paluulle oli kohdallaan ja oli aika palata tuttuun kaupunkiin ja seuraan. Siirrolla oli myös pelillisiä syitä. Halusin hieman erilaista roolia ja haastaa itseäni pelillisesti. Halusin monipuolistaa peliäni. Tampereella roolini olisi edelleen ollut sama, joka ei missään nimessä olisi ollut huono. Turussa oli kuitenkin tarjolla hieman erilaisempi rooli, jonka olen saanutkin. Olen saanut haastaa itseäni.
Olen myös sellainen, että haluan menestyä. Nyt kun Tepsissä hoidetaan asiat vielä paremmin, kuin viime kerralla, näin täällä isot mahdollisuudet menestyä. Kerrotut ja kuullut jutut huippuolosuhteista ovat pitäneet paikkansa. On ollut hienoa palata tänne. Joukkueessa on paljon tuttuja. Ja onhan Turku tietenkin kotikaupunki. On kiva taas olla täällä ja pukea Tepsin paita päälle.
Minulla on elämää salibandyn ulkopuolellakin. Vaikka peli menevät hyvin tai huonosti, en niitä mieti liian paljoa. Näen urheilun ja muun elämän tasapainon hyvänä. Kun tässä on 10 kautta takana, koen ettei samanlaista pätkää enää ole edessä. Toisaalta ei sitä koskaan tiedä. Ajatus ei kuitenkaan ole pelata niin pitkään. Kun tiedostaa, että pelivuosia on enemmän takana, ei oma elämä kaadu huonoon peliin. Mulla ei ole sellaista sählyidentiteettiä. Luonnollisesti huonot ottelut harmittavat. Hyvät tai huonot tulokset eivät tee minusta parempaa tai huonompaa ihmistä.
Olen halunnut tuoda Tampereelta mukanani kokemusta voittavasta kulttuurista, jota voisin enemmänkin tehdä. Toisaalta en halua muuttaa liikaa mitä täällä on jo tehty. Vaikeasta alkukaudesta huolimatta joukkuehenki on ollut erittäin hyvä. Ehkä alkukauden heikko vire johtui siitä, että luulimme viime kevään hopean kantavan automaattisesti johonkin. Erityisesti maalin peleissä luuleminen kääntää pelin tappioksi.
Suurin tavoitteeni henkilökohtaisesti on voittaa mestaruus täällä Turussa. Siksi pelaan edelleen tätä lajia. Ilman tällaisia tavoitteita keksisin kyllä ajalleni muutakin täytettä. Voisin höntsäillä jossain kerran viikossa ja pelata turnauksissa. Mestaruus ajaa eteenpäin. Voin olla täällä vaikka kutospakki, jos voitamme kultaa. Muita henkilökohtaisia tavoitteita ei ole. En koe, että olisin hoitanut hommani huonosti, vaikka en pääse maajoukkueeseen. Toisaalta olen ehkä hoitanut asiani hyvin, sillä keväällä Passo kertoi Classicin menettäneen Pylsyn, Savosen ja maailman parhaan pakin.
Tähänastisella uralla on tullut paljon mestaruuksia ja mitaleita. Olisi kuitenkin hienoa, kun sellainen tulisi vielä Turussa. Muistan hyvin sen fiiliksen, kun Classic sai kauan odottamansa ensimmäisen mestaruuden. TPS on niin hieno ja perinteikäs seura, että olisi todella hienoa olla mukana voittamassa sellaista seuralle. Sitä varten jaksaa treenata. Sen tietää kokemuksen kautta, että välillä on vaikeita hetkiä. Siksi selkeä tavoite on tärkeä ja joka saa jaksamaan painaa eteenpäin.
Tino Salminen #61